GII:n pistetilin avaaminen ei onnistunut kauden toisessakaan turnauksessa, vaan joukkue poistui Campo-centeristä kaksi tappiota niskassaan. Etukäteen vaikeiksi veikatut vastustajat ottivat rasvareista kahden maalin voitot, mutta molemmat pelit olisivat olleet selkeästi voitettavissa.
Team Emstar- Greasers II 5-3 (1-1,1-0,3-2)
Lähtökohtia otteluun heikensi vaikea maalivahtitilanne, joka pakotti kapteeni Mannisen siirtymään tolppien väliin palloja koppailemaan. Heti alusta saakka oli kuitenkin huomattavissa, että joukkue oli tullut kentälle terävämpänä kuin kauden avaukseen. Hyökkäyksiin lähdöt, puolustus ja pallovarmuus olivat paljon paremmalla tasolla. Peli eteni tasaisissa merkeissä kolmanteen erään saakka molempien käytyä johdossa. Team Emstar piti enemmän palloa Greasersin iskiessä nopeilla vastahyökkäyksillä. Molemmat joukkueet puolustivat kuitenkin uhrautuvasti pitäen maalilukemat pieninä. Kolmannessa erässä 2-3-tilanteessa GII:lla oli saumansa ratkaista ottelu, mutta saaduista hyvistä paikoista huolimatta palloa ei maaliin saakka pystytty toimittamaan. Tehottomuus ja jäähyily (5×2min+10min) kostautuivat pelin lopussa ja vastustaja tuli rinnalle ja lopulta ohi viimeisen minuutin voittomaalilla. Katkerasta lopusta huolimatta pelissä oli paljon hyvääkin ja kenttätapahtumiin nähden joukkue olisi ansainnut ottelusta vähintään yhden pisteen. Tasaisesta joukkueesta voi nostaa esiin kapteenin, joka näytti joukkueelle esimerkkiä torjumalla mainiosti ollessaan toista kertaa elämänsä aikana tolppien välissä.
Wolver- Greasers II 10-8 (4-3,4-2,2-3)
Ottelu lähti liikkeelle iloisen surffailun merkeissä ja GII johti ottelua 1-2 kahden minuutin pelaamisen jälkeen. Se olikin sitten ainoa kerta, kun joukkue ottelussa johdossa oli loppupelin mennessä Wolverin komennossa. Asenne ja yritys oli osittain jäänyt edelliseen matsiin eikä GII pystynyt käyttämään hyväkseen vastustajan kapeata miehistöä (kaksi erää 7 kenttäpelaajalla). Paikkoja maalintekoon kuitenkin oli, mutta tehottomuus jatkui. Samaan aikaan puolustuspeli hieman ontui vastustajan rokottaessa paikoistaan hyvällä prosentilla. Wolver karkasi jo 10-5-johtoon kolmannessa erässä, kunnes GII sai aikaan pienimuotoisen kirin ajan kuitenkin loppuessa kesken. Tuskainen peli kaikkiaan joukkueelta onnistumisten jäätyä vähiin molemmissa päissä kenttää, vaikka peli hallinnassa olikin. Positiivista pelissä oli uusi vahvistus Markus Romu, joka maaleillaan piti joukkuetta pelissä mukana.