Sokeva Oy Nortepol byggteknik Sir Kippis KORSON KOTI OY LKV - Täden palvelun kiinteistönvälitystä sekä isännöintiä Rosero Oy on vuonna 2000 perustettu urheilu- ja vapaa-ajan asujen maahantuonti- ja tukkuliike

Salibandyseura Greasers FBC

Uutisia ja tiedotteita.

Korso Cup 2008

10.07.2008 — Harri

Jo legendaksi muodostunut Korso Cup on taas tulossa.

Itse turnaus on herättänyt suurta mielenkiintoa joukkueissa ympäri maailman ja osallistumishaluja olisi ollut monesta kansainvälisen tason joukkueesta lähtien. Tavalliseen tapaan Greasers:n johtoryhmä on todennut, ettei mitään tusinajoukkueita oteta mukaan taistelemaan Korson herruudesta.

Kuten kaikki hyvä, myös Korso Cup muokkautuu paremmaksi ajan myötä. Suurin muutos tämän vuoden turnaukseen onkin, että viime vuoden 4 parasta VNMKY (hallitseva mestari), Greasers, Jokivarren Pojat ja Veddesta Finska osallistuvat suoraan lopputurnaukseen, joka pelataan 13.9. Korson Lumossa.

Kahdesta viimeisestä turnauspaikasta taistelee karsintaturnauksessa (30.8. Lumossa) 6-8 joukkuetta. Näiden joukkueiden seassa on mm. VI divarista V divariin ensimmäísellä kaudella noussut Greasers II, sekä ensiesiintymisensä parketeilla tekevä Greasers III Royals, joka on koottu vanhoista Greasers-vaikuttajista. Loput mukaan tulevat joukkueet ovat tiukan seulan läpäisseitä Korsoon vaikuttavia joukkueita.

Karsintaturnaus pelataan kahdessa 3-4 joukkueen lohkossa, joiden voittajat etenevät Korso Cup 2008 lopputurnaukseen. Kun karsintaturnauksen voittajajoukkueet ovat selvillä suoritetaan välittömästi Sir Kippiksessä perinteinen lopputurnauksen lohkoarvonta.

Lopputurnaus pelataan tutulla ja turvallisella kahden lohkon systeemillä, jossa kummassakin pelaa kolme joukkuetta ja joiden voittajat mittelevät finaalissa Korson herruudesta vuonna 2008.

Tervetuloa kannustamaan oma joukkue voittoon!

Pistepörssiä ja mediaa

11.09.2007 — Jani

Korso Cupin pistepörssin voitti jo neljännen kerran peräkkäin Veddesta Finskan Matias Veikkola. Etenkin Veddesta - HC Korso ottelun avauserä oli pistekunnikaan huikea näytös, tehot 1+5 vajaassa seitsemässä minuutissa. VaNMKY:n Tero Soinoja oli hyvä kakkonen tehoilla 4+6.

Matias Veikkola

Kuva: Matias Veikkola in action

Korso Cup 2007 pistepörssi

Mediapeliä

Korso Cup sai jälleen kerran ihan mukavasti näkyvyyttä paikkakunnalla ja jopa mediassa:

Innebandynytt.se: Brons till Veddesta Finska
Salibandy.net: Vantaan NMKY voitti Korso Cupin
Nettila.net: Vantaan NMKY voitti Korso Cupin

Kannattaa myös seurata paikallisia sanomalehtiä tarkasti, sillä paikalla oli jonkun toimituksen valokuvaaja mutta jäi hieman hämärän peittoon kuka ja mistä.

Korso Cup päättää tähän, kiitos ja anteeksi!

Kokemus valttia Korso Cupissa

09.09.2007 — Greasers FBC

Korsolaisten salibandyjoukkueiden perinteinen kauden avaus Korso Cup -salibandyturnaus pelattiin lauantaina Korson Lumo -hallissa.

Tärkeät linkit: Ottelutulokset, ottelutilastot, valokuvia, pistepörssi

Korso Cup 2007 pokaali

Kuva: VaNMKY kapteeni Tero Soinoja (vasemmalla) vastaanottaa mestaruuspokaalia

Turnauksen kovatasoisin ottelu pelattiin jo alkulohkossa, kun Korso Cupin kolmesti perättäin voittanut ruotsalainen Veddesta Finska IBK kohtasi ensimmäistä kertaa mukana olleen Vantaan NMKY:n. Aikaisempina vuosina Veddesta ei ole hävinnyt Korso Cupissa ainuttakaan peliä, mutta nyt VaNMKY:n kokeneet kehäketut puristuvat 6-3 (0-0,4-0,2-3) voiton ruotsalaisista ja varmistivat paikkansa finaalissa.

Veddestan tehopelaaja Matias Veikkola harmitteli tappiota:

- Kun noistuun 3-4 tilanteeseen niin tuntui että kyllä tämä tästä vielä aukeaa, mutta niiden maali heti perään tuli pahaan paikkaan. Ei saatu itsestämme ihan parasta irti, mutta kyllä vastustaja oli todella hyvä. Paremmalle hävittiin, ei siihen jäänyt selittelyn varaa.

Toisessa alkulohkossa finaalipaikka ratkesi isäntäjoukkue Greasers FBC:n ja Jokivarren Poikien välillä. JVP kerkesi mennä jo 5-1 johtoon, mutta Greasers kiri jännittävien vaiheiden jälkeen 6-8 (4-0,1-3,1-5) voittoon.

Finaalipelissä kokenut VaNMKY osoitti kokemuksen olevan valttia myös korsossa. Greasers sinnitteli pelissä mukana vielä ensimmäisen erän, mutta VaNMKY otti perusvarmalla suorituksella helpohkon 5-9 (3-4,0-2,2-3) voiton järjestäjäjoukkueesta.

VaNMKY:n kapteeni Tero Soinoja kiitteli järjestäjiä tapahtumasta:

- Pappojen rutiini ratkaisi tälläkertaa, ei ollut muista antamaan ikämiehille vastusta.

- Vähän jäi kaivelemaan se alkusarjan ensimmäinen peli, vastusta keskittyi välillä ihan johonkin muuhun kun pelaamiseen, mutta muuten mukavaa päästä tälläiseen turnaukseen, missä kaikki on viimeisen päälle järjestetty.

Korso Cup 2007 sijoitukset:

VaNMKY
Greasers FBC
Veddesta Finska IBK (SWE)
JVP
HC Korso
Greasers II

Tapahtumana Korso Cup oli kaikin puolin onnistunut, ja paikallinen alasarjaturnaus houkutteli katsomoon mukavan määrän yleisöä.

Korso Cup 2007 tuloksia

08.09.2007 — Jani

Korso Cup mestarit 2007

Kuva: Korso Cupin mestarit vuosimallia 2007

Korso Cup 2007 tulokset:

Greasers FBC - Greasers II 10-3

HC Korso - VNMKY 5-8

Greasers II - JVP 1-11

VNMKY - Veddesta 6-3

JVP - Greasers FBC 6-8

Veddesta - HC Korso 14-6

Finaali:Greasers FBC - VNMKY 5-9

Valokuvia, tunnelmia ja tilastoja julkaistaan sunnuntain aikana.

Korso Cupin jälkipelit ja Serbia-Suomi Sir Kippiksessä

06.09.2007 — Greasers FBC

Korso Cupin jälkipyykit puidaan tuttuun tapaan Sir Kippiksessä. Illanvieton kruunaa Sir Kippiksen 42″ screeniltä nähtävä Serbia-Suomi EM-karsintapelin suora lähetys Canal+ kanavalta.

Tupa tulee olemaan täynnä, saavu ajoissa paikalle!

Serbia-Suomi suorana Sir Kippiksessä

Kuva: Serbia-Suomi Sir Kippiksessä lauantaina

EM-karsintaottelun tunnelmiin pääsee virittäytymään vaikka netissä:
FutisForum2: Serbia-Suomi lauantai, 8. syyskuuta - kaikkien aikojen vieraspeli
Palloliitto: Miesten A-maajoukkue
Srbije: Fudbalska reprezentacija Srbije

Seuraava sivu »
 
if... SPAM StudioRuusu Trukkihuolto Marjeta Oy Talouspartners Oy siivouspalvelut