Sokeva Oy Nortepol byggteknik Sir Kippis KORSON KOTI OY LKV - Täden palvelun kiinteistönvälitystä sekä isännöintiä Rosero Oy on vuonna 2000 perustettu urheilu- ja vapaa-ajan asujen maahantuonti- ja tukkuliike

Salibandyseura Greasers FBC

Uutisia ja tiedotteita.

Korso Cup 2008

10.07.2008 — Harri

Jo legendaksi muodostunut Korso Cup on taas tulossa.

Itse turnaus on herättänyt suurta mielenkiintoa joukkueissa ympäri maailman ja osallistumishaluja olisi ollut monesta kansainvälisen tason joukkueesta lähtien. Tavalliseen tapaan Greasers:n johtoryhmä on todennut, ettei mitään tusinajoukkueita oteta mukaan taistelemaan Korson herruudesta.

Kuten kaikki hyvä, myös Korso Cup muokkautuu paremmaksi ajan myötä. Suurin muutos tämän vuoden turnaukseen onkin, että viime vuoden 4 parasta VNMKY (hallitseva mestari), Greasers, Jokivarren Pojat ja Veddesta Finska osallistuvat suoraan lopputurnaukseen, joka pelataan 13.9. Korson Lumossa.

Kahdesta viimeisestä turnauspaikasta taistelee karsintaturnauksessa (30.8. Lumossa) 6-8 joukkuetta. Näiden joukkueiden seassa on mm. VI divarista V divariin ensimmäísellä kaudella noussut Greasers II, sekä ensiesiintymisensä parketeilla tekevä Greasers III Royals, joka on koottu vanhoista Greasers-vaikuttajista. Loput mukaan tulevat joukkueet ovat tiukan seulan läpäisseitä Korsoon vaikuttavia joukkueita.

Karsintaturnaus pelataan kahdessa 3-4 joukkueen lohkossa, joiden voittajat etenevät Korso Cup 2008 lopputurnaukseen. Kun karsintaturnauksen voittajajoukkueet ovat selvillä suoritetaan välittömästi Sir Kippiksessä perinteinen lopputurnauksen lohkoarvonta.

Lopputurnaus pelataan tutulla ja turvallisella kahden lohkon systeemillä, jossa kummassakin pelaa kolme joukkuetta ja joiden voittajat mittelevät finaalissa Korson herruudesta vuonna 2008.

Tervetuloa kannustamaan oma joukkue voittoon!

Veszprem Open 2008

29.06.2008 — G News

Greasers jatkaa kansaivälisten pelien sarjaa matkustamalla heinäkuussa Unkarissa järjestettävään Veszprem Open -salibandyturnaukseen. Turnaus pelataan 18. -20.7.  “kuningattarien kaupungissa”, Veszpremissa, n. 120 km Budapestista lounaaseen. Matkalle lähtee 15 pelaajaa pääasiassa G1 ja G2 joukkueista.

Veszprem Open

Greasers on turnauksen ainoa suomalaisedustaja, vastustajien tullessa Unkarista ja Tsekeista. Joukkueiden tasosta ei ole tarkempaa tietoa, mutta hyvin todennäköisesti ainakin urheilullisia ja kovaa tsemppaavia porukoita on tulossa vastaan.

Korsolaisten ensimmäinen ottelu on Budapestista kotoisin olevaa Dunai Krokodilokia vastaan. Lohkon muut joukkueet ovat järjestävä seura ja oman kaupungin ylpeys Veszprem Lizards, Budapestista saapuva Torpedo Justitia SC, sekä tsekkiläinen Florec Brno.

Sport Hall Stadion (Stadion Sportcsarnok), 1-3. Wartha Vince Street, Veszprém, Hungary

18.7.2008

klo 17 Krokodilok - Greasers

19.7.2008

klo 11 Greasers - Lizards

klo 15 Greasers - Torpedo

klo 17 Florec - Greasers

20.7.2008

sijoitusottelut

Vapaa pääsystä ei varmuutta, mutta tervetuloa kannustamaan Greasers voittoon!

GII V divarin lohko kaudella 2008-2009

23.06.2008 — Jani

SSBL on julkaissut kauden 2008-2009 V -divarin lohkojaot. Kesän aikana tulee varmasti vielä muutoksia, mutta alustavasti Greasers II:n lohko näyttää tältä:

V div, lohko 5:

Copa 2000, Helsinki
FBC Checkmate, Helsinki
Kallion Karhut, Helsinki
Reggae Hockey, Helsinki
SC Veijarit, Helsinki
Team Emstar, Helsinki
Vesitorni Canadiens, Helsinki
Greasers II, Korso
SB Vantaa II, Vantaa
Team Steissi 02 Wolver, Vantaa

SSBL: Miehet V-divisioona lohkojako

Kauden 2007-2008 päätös

20.04.2008 — Jani

Greasers FBC vietti lauantaina kauden päätöstään Tikkurilassa. Ohjelmassa oli seuran vuosikokous, jonka jälkeen palkittiin kauden ansioituneimmat rasvarit.

DSC4493.jpg

Kuva: Hallituksen edustaja esitteli talouslukuja, ja Greasersin rahatilanne on varsin hyvällä mallilla. Pelaajat ovat maksaneet laskunsa pääosin ajallaan, lisäksi seuran sponsorimyynti on onnistunut hyvin.

DSC4502.jpg

Kuva: Greasers ykkösen varakapteeni noutaa palkinnon Greasersin sisäisestä mestaruudesta. Greasers pelasi kauden päätteeksi konsernin sisäisen playoff -sarjan, joka päättyi ykkösjoukkueen 4-2 voittoon.

Kauden 2007-2008 palkitut

DSC4506.jpg

Greasersin pistepörssi: Jere Fagerlund (9+10=19, 0min). Jere harjasi pörssin ylivoimaisesti vieden sekä maali- että syöttöpörssin.

DSC4508.jpg

Greasers II pistepörssi: Eero Laitinen (23+8=31, 2min). GII:n ykköskenttä teki Eeron johdolla selvää jälkeä VI divarissa.

DSC4511.jpg

Lady Byng: Tomi Tuominen. Palkinnosta käytiin kova taistelu useamman pelaajan kesken, joten palkintoraati perusteli voittajaa seuraavasti:

- 0min jäähyjä kärkihyökkääjälle joka käyttää säärisyndejä.

- Tomi jätti yhden saunaillan väliin, koska XXXX XXXXXXXXX XXXX XXXXXXXX XXXXXX XXXXXXXXX (Edit: ei tätä voi julkisesti paljastaa).

DSC4509.jpg

Matti Partanen Trophy: Roope Timonen. Parhaan talkoomiehen palkinto meni jo toisen kerran peräkkäin Roopelle loistavasti organisoidusta muuttokeikasta.

DSC4513.jpg

MVP: Veijo Tanskanen. Veijo kantoi GII:n torjuntavastuuun ja oli joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja sarjanousuun päättyneellä kaudella.

DSC4516.jpg

Kauden 2007-2008 Pelimies: Olli-Pekka Lummi. OP otti GII:n hoitoonsa viime kesänä ja johdatti joukkueen läpi menestyksekkään sarjakauden. Oli mukana lähes kaikissa otteluissa, ja “ihmiskuula” kylvi vastustajien riveihin kauhua.

Greasers FBC onnittelee palkinnonsaajia!

Seuran sisäinen herruus Edarille

10.04.2008 — G-Spot

Greasers ja GII pelaavat kevään lopuksi keskinäisen play off ottelusarjan, jolla selvitetään kaapin paikka seuran sisällä. Ottelusarja pelataan paras seitsemästä periaatteella.

DSC4482.jpg

Ma 07.04.2008, 2100-2200, Tiikeri areena

Greasers - GII (8 - 1)

Ti 08.04.2008, 1900-2000, Tiikeri areena

GII - Greasers (4 - 13)

Ke 09.04.2008, 2100-2200, Lumo areena

Greasers - GII (8 - 12)

Ma 14.04.2008, 2100-2200, Tiikeri areena

GII - Greasers FBC (7 - 4)

Ti 15.04.2008, 1900-2000, Tiikeri areena

Greasers FBC - GII (8 - 5)

Ke 16.04.2008, 2100-2200, Lumo areena

GII - Greasers FBC (5 - 11)

Greasers FBC vei ottelusarjan voitoin 4-2.

Seuraava sivu »
 
if... SPAM StudioRuusu Trukkihuolto Marjeta Oy Talouspartners Oy siivouspalvelut