Greasers FBC

Grand Chic Brode Oy KORSON KOTI OY LKV - Täyden palvelun kiinteistönvälitystä sekä isännöintiä Trukkihuolto Marjeta Oy

Voitto aluesarjasta tyylikkäällä esityksellä

Greasers - Pohjan Sport 9 - 0

Greasers lähti kauden toiseen aluesarjan kotiotteluun lähes täydellä miehistöllä pitkämatkalaisten vieraiden ollessa liikkeellä alle kahdella kentällä.
Itse peli lähti liikkeelle kotijoukkueen selkeällä painostuksella vieraiden tyytyessä puolustusasetelmiin. Tästä muodostuikin koko ottelun kaava kun isommalla ringillä pelanneet korsolaiset pitivät suitset huolellisesti itsellään.
Vieraat pysyttelivät tuloksellisesti sitkeästi korsolaisten kyydissä ensimmäisen erän loppuminuuteille asti. Yhtenä ottelun ratkaisukohdista voidaan pitää ensimmäisen erän viimeistä kahta minuuttia, joiden aikana Greasers upotti pallon karjaalaisten verkkoon kolme kertaa.
Koko toisenkin erän ottelun luonne pysyi samana. Ainoana erona ensimmäiseen erään oli isäntien maalipaikkojen lisääntyminen vastustajan väsyessä. Vaikka varsin vapaistakin paikoistakin "rokotettiin" monesti perisuomalaiseen tapaan, oli puhdas 9-0 kotivoitto täysin ansaittu tulos ja hyvä kenraali viikonlopun kovia koitoksia varten.

Ilosta ottelussa oli myös havaita pisteiden jakautuvan tasaisesti kaikkien kolmen kentällisen kesken.

Seuraava Aluesarjan peli:

Pe 28.10 Ruskeasuon AC
PakVi - Greasers

StudioRuusu - Valokuvaamo Korso Nortepol byggteknik

Kalenteri

Kalenteri toistaiseksi testikäytössä.

Uusimmat kommentit

RSS

Voit seurata haluamiasi Greasersin uutisia tai kommentteja RSS-syötteenä, joka sisältää otsikot linkkeinä sivustolle.

Kirjautuminen