Greasers FBC

Grand Chic Brode Oy KORSON KOTI OY LKV - Täyden palvelun kiinteistönvälitystä sekä isännöintiä Trukkihuolto Marjeta Oy

GIII avasi pistetilin Saviolla

Edi torjui Greasersille avauspisteen

Greasers III pudotti pahimman apinan selästään ja avasi pistetilinsä Saviolla lauantaina. Sarjapiste lämmittää vaikka tarjolla olisi ollut enemmänkin, mutta peliesitysten yleisilmeeseen voi olla tyytyävinen.

FC Demoni - Greasers III 4-4

Jumbofinaali eteni tasaisena alusta loppuun. Korsolaiset hallitsivat avauserää mutta FC Demoni meni johtoon, toinen erä oli pelillisesti nihkeää mutta Greasers karkasi parin maalin johtoon. Lopussa yritettiin jäädyttää peliä mutta se on perinteisesti ollut hyvin vaikeaa, kaveri nousi katkerasti tasoihin lähivaparista puoli minuuttia ennen päätössummeria.

Greasers III - NuSaSe 2-4

Järvenpääläisten pienehkö rosteri koostui pallovarmoista pelimiehistä, GIII yritti pitää liikettä yllä ja paikoitellen saikin lyötyä painetta vastustajan pakeille. Korsolaiset menivät alussa vähän varkain johtoon hienon hyökkäyskuvion päätteeksi.

NuSaSe kuittasi kuitenkin maalin nopeasti ja pommitti korsolaisten maalia laadukkailla kaukovedoilla. Järvenpääläiset karkasivat ylivoimalla johtoon, ja korsolaisten hurja loppukiri jäi lopulta kesken. Hylätty 3-3 tasoitusmaali jäi kaivelemaan, mutta sarjapiste jäi saamatta kun sitä ei tälläkertaa ansaittu.

Käyttäjän jani kuva

Se hylätty tasoitusmaali oli

Se hylätty tasoitusmaali oli erityisen katkera sillä Roopea ja Harria ei ihan liian usein kuuluteta maalintekijöiksi... Ottelun avausmaalikin jää GIII historiaan, V-divarin puukätisin pakki antoi uransa ensimmäisen rystysyötön ja Koutsi ei onnistunut laukomaan palloa päätypleksiin.

Käyttäjän harri kuva

Jäi aika pahasti syömään se

Jäi aika pahasti syömään se hylkäys kun maali syntyi, kerettiin tuulettamaan sitä ja oltiin jo melkein vaihtopenkillä kun tuomari vihels maalin hylätyksi. Eniten kummastutti ettei tuomari viheltänyt sitä heti hylätyksi vaan vastustaja jutusteli pitkät pätkät dumarin kanssa ennen hylkäystä.

Käyttäjän jani kuva

Juu ei auta muu kun kaivaa

Juu ei auta muu kun kaivaa tästä lisää kiukkua seuraaviin peleihin.

Käyttäjän ZeRo9 kuva

Ja sitten hakemaan sitä

Ja sitten hakemaan sitä kauden ekaa voittoa! go G3!

StudioRuusu - Valokuvaamo Korso Nortepol byggteknik

Kalenteri

Kalenteri toistaiseksi testikäytössä.

Uusimmat kommentit

RSS

Voit seurata haluamiasi Greasersin uutisia tai kommentteja RSS-syötteenä, joka sisältää otsikot linkkeinä sivustolle.

Kirjautuminen