Greasers FBC

Grand Chic KORSON KOTI OY LKV - Täyden palvelun kiinteistönvälitystä sekä isännöintiä Trukkihuolto Marjeta Oy

GII jatkaa V-divarissa

Karsintapeliin lähdettiin hyvistä asetelmista. Koko rosteri paikalla ja katsomossakin mukavasti kavereita kannustamassa.

Greasers II - Armandot 5-6

Ottelun alku oli totaalinen katastrofi. Kokenut vastustaja naputteli reilun viiden minuutin sisään 0-5 johdon, ja moni luuli jo että ottelu on taputeltu.

Kuva: Vääntöä Armandojen maalilla

Valmennus teki erätauolla radikaaleja ratkaisuja, rinkiä tiivistettiin ja pelin juonesta saatiin kiinni. Loppuun saatiin aitoa playoff-draamaa, korsolaisille tuomittiin vikalla minuutilla rangaistuslaukaus mutta Soken harhautus jäi vierimään juuri ja juuri maaliviivan väärälle puolelle.

Hyvän kevätkauden pelannelle joukkueelle tappio oli karvas pettymys, mutta parempi joukkue voitti ja toivotamme Armondosille tsemppiä nelosdivariin.

Käyttäjän soke kuva

Kiitoksia hyvästä kaudesta.

Kiitoksia hyvästä kaudesta. Sori kaikille jätkille mokatusta rankkarista!

Käyttäjän #10 kuva

Hyvät 30 minuuttia, vaikka se

Hyvät 30 minuuttia, vaikka se ei riittänykään ihan loppuun asti, joskus käy näin. Soken ei tartte kauheesti pyydellä anteeks mitään, aika iso syy siihen että ylipäätään päästiin pelaamaan noususta. Kiitos koko porukalle kaudesta.

Käyttäjän Pete kuva

Hyvät 30 minuuttia, vaikka se

Hyvät 30 minuuttia, vaikka se ei riittänykään ihan loppuun asti, joskus käy näin. Soken ei tarvii kyllä pyydellä mitään anteeks, aika iso yksittäinen syy siihen että ylipäätään päästiin pelaamaan noususta. Kiitos koko porukalle kaudesta.

Käyttäjän katsoja kuva

Peli ei ratkennut rankkariin

Peli ei ratkennut rankkariin vaan umpisurkeaan ekaan erään. Hieno taistelu loppuun saakka!

Käyttäjän mauni71 kuva

Oli hyvä taistelu, ikävää

Oli hyvä taistelu, ikävää että vastustajalla pomppi ekassa erässä turhan sopivasti pallo maalipaikoissa. Soken on turha pyydellä anteeksi, rankkariyrityshän oli hyvä ja vastustajan veskari oli uskomattoman hyvä koko päivän ja kuten Pete kirjoitti niin ilman Sokea tuskin olisi tarvinnut haaveilla edes mahdollisesta noususta. Illalla pari olutta niin eiköhän sitä tästäkin yli päästä, tai ehkä muutama enemmän..

Käyttäjän Vieras kuva

Tässä vähän videomateriaalia

Tässä vähän videomateriaalia pelistä http://www.youtube.com/watch?v=N4JtxWp-KMU

Ikävä kyllä kamerana oli pieni taskukamera ja youtubekin hieman sumentaa, joten video ei laadultaan ole ihan parasta luokkaa. Kaikkia tilanteita ei ole kuvattu, vaan sieltä täältä. Kaikki Greasersin maalit sentään nauhalla. Jos ei meinaa pallo näkyä, niin nenä vaan kiinni ruutuun, kyllä se pallo siellä liikkuu.

Käyttäjän jani kuva

Kappas vaan, videokuvaaja

Kappas vaan, videokuvaaja Greasersilta onkin puuttunut.

Käyttäjän koutsi kuva

Eiköhän sieltä G-tyyliin

Eiköhän sieltä G-tyyliin löydy paikka nelosesta... kabinetin kautta :)

Hyvän kauden äijät kuitenkin pelas! Royalsinkin ootte voittanu melkein joka treeneissä ;)

Käyttäjän ZeRo9 kuva

Joo turhaan Soke anteeks

Joo turhaan Soke anteeks pyytelee mitään muuta kuin pelin jälkeen kaljalle jääntiä pepsi maxin kanssa. ;)Ei edes harmita niin paljoa kun saatiin loppuun kunnon rytinä päälle ja tontit oli hoitaa homma himaan. Ens kaudella voitetaan oma lohko niin ei tarvii miettiä näitäkään. kiitos kundeille kaudesta ja treeneissä nähdään.

Käyttäjän Kessu kuva

Loistavia videoita. Näitä

Loistavia videoita. Näitä lisää ens kaudella. Ja kiitos koko joukkueelle hienosta kaudesta. Olis kyl ollu hienoo päättää kausi voittoon ja nousuun, mut näin tällä kertaa, ei sitä tullu tolppien välissäkään oltua ihan hereillä, pahoittelut siitä.

Mut ens vuonna noustaan vahvempina kuin koskaan.

Käyttäjän mauni71 kuva

Videoista näkee että "Pepsi

Videoista näkee että "Pepsi Max" Soikkelin rankkari oli harmittavan lähellä ja olihan siinä muitakin hyviä paikkoja. Turhaa Kessu pahoittelee peliään, eipä vaan pallo ekassa erässä pomppinut meille yhtään. Kessulla osuva kuva muuten..

StudioRuusu - Valokuvaamo Korso Nortepol byggteknik

Kalenteri

Kalenteri toistaiseksi testikäytössä.

Uusimmat kommentit

RSS

Voit seurata haluamiasi Greasersin uutisia tai kommentteja RSS-syötteenä, joka sisältää otsikot linkkeinä sivustolle.

Kirjautuminen