Grand Chic KORSON KOTI OY LKV - Täyden palvelun kiinteistönvälitystä sekä isännöintiä Sir Kippis Trukkihuolto Marjeta Oy

Murskavoitto ja niukka tappio GII:sen saaliina

Chess - GII   1-13

GII - Wolver   3-5

Greasers II saapui lauantaipäivän peleihin hieman totuttua pienemmällä kokoonpanolla. Avauspeliin Chessiä vastaan lähdettiin kahdella ketjulla. Lisävoimia ei ollut luvassa toiseenkaan peliin Wolveria vastaan.

Tämä ei tuntunut kuitenkaan rasvamiehistöä häiritsevän, sillä ensimmäinen peli lähti hyvin käyntiin. Ensimmäisen erän jälkeen ei ollut pienintäkään epäselvyyttä kuka korjaa pisteet. GII teki ennennäkemättömän kovalla prosentilla maaleja lähinnä akselin Markus Romu (1+8) - Mika Soikkelin (5+1) johdolla. Huikeat tehot kertakaikkiaan ja yhden pelin piste- ja syöttöennätys Romulle Greasersin historiassa! Pallot pomppivat kerrankin myös tuurilla sisään. Petteri Sironen löysi itsensä ensimmäistä kertaa laitahyökkääjänä ja jäätävät tehot 1+1 heti kärkeen. Ensimmäinen maali ja multi-point game Siroselle! Lopulta Soke katkaisi pelin ennen aikojaan viidennellä maalillaan kolmannen erän loppupuolella. Pelistä jäi oikeastaan harmittamaan vain hyvin maalissa pelanneen Veijo Tanskasen nollapelin särkyminen vastustajan saadessa osansa onnettarelta. Pakko mainita vielä Toni Hännisen superlämäri ottelun loppupuolella. Hännisen tykitys toi hänelle kauden ensimmäisen maalin ja vastustajan voimahyökkääjälle reissun mailakauppaan.

Vastustajan näkemys ottelusta: Chess - Greasers II 1 - 13

Seuraavaan peliin lähdettiin edellisestä voitosta tyytyväisinä ja hieman löysästi. Wolver sai pelätyn parin maalin johdon heti pelin alussa. Kun vastustaja sai vielä yhden maalin aikaan päätti G-miehistö herätä. Jälleen hyvää pyöritystä vastustajan päädyssä pitäneet Romu ja Soke eivät vain saaneet samanlaisella prosentilla sisään kuin edellisessä pelissä, pitkälti todella tiukan miesvartioinnin takia. Greasersilla peli sortui lopulta jäähyihin, kun tuomarilinja ei antanut pelata G:n omilla vahvuuksilla. Hienoa taistelua kuitenkin loppuun saakka ja mainintana kapteeni Marko “Puyol” Mannisen hieno nousu ja kavennus 5-3:een. Lopussa kokeiltiin vielä ilman maalivahtia pelaamista, mutta sekin yritys päättyi jäähyyn. Petteri paikkasi kelpo pelillä Veijoa tolppien välissä. Vastustajalle jälleen reilu tunnustus paremmuudesta.

StudioRuusu - Valokuvaamo Korso Nortepol byggteknik

Kalenteri

Kalenteri toistaiseksi testikäytössä.

Uusimmat kommentit

RSS

Voit seurata haluamiasi Greasersin uutisia tai kommentteja RSS-syötteenä, joka sisältää otsikot linkkeinä sivustolle.

Kirjautuminen