Greasers FBC

Grand Chic Brode Oy KORSON KOTI OY LKV - Täyden palvelun kiinteistönvälitystä sekä isännöintiä Trukkihuolto Marjeta Oy

GII:lla voitoton viikonloppu Suomen Cupissa

GII lähti viikonloppuun haastamaan ennakolta kovempia joukkueita. Tiedossa oli, että voittoja viikonlopusta irtoaisi vain hyvällä joukkuepelillä ja kovalla yrityksellä. Loppujen lopuksi viikonlopun saldoksi jäi neljästä ottelusta neljä tappiota, joten rasvareiden huonot kokemukset Suomen Cupista jatkuivat. Hyvät hetket viikonlopun aikana jäivät yksittäisiksi, mutta niitä olikin sitten miellyttävän runsaasti tappioiden vastapainoksi.

Greasers II- SC Ruisranteet 4-7

Avausmaalista huolimatta peli sujui pääosin SC Ruisranteen komennossa. Vastustaja oli pelannut ja treenannut yhdessä koko kesän ja se näkyi pelissä: pallo pysyi hyvin lavassa, syötöt olivat tarkkoja ja peli organisoituneempaa kuin GII:lla. Kovasta karvauksesta huolimatta haluttuihin syötönkatkoihin ei juuri päästy, vaan vastustaja selvitti ahtaat tilanteen erityisesti pallovarmojen ja juoksuvoimaisten puolustajien avulla ja rankaisi hyökkäyspäässä myöhemmin. GII:n pelissä näkyi,että kyseessä oli kauden ensimmäinen peli: välillä yritystä oli enemmän kuin järkeä. Pelin kohokohta rasvareiden näkökulmasta oli hieno yv-maali,jossa vastustajan neliö rikottiin hienoilla poikittaissyötöillä.Taitotasoltaan vastustaja ei ollut parempi, mutta organisoituneempi ja varmempi kuten numerot osoittavat.

Wank- Greasers II 10-8

Mukava vastustaja, joka lähti maalintekokilpailuun rasvareiden kanssa. Vauhtia ja vaarallisia (ja omituisia) tilanteita riitti alusta loppuun ja maaleja tehtiin vuoronperään. GII:n kohtaloksi pelissä muodostui puolustuspeli, joka antoi vastustajan rokottaa peräti kymmenen kertaa. Puolentusinaa maaleista tuli takatolpalta, jonne vastustaja melkein jokaisen hyökkäyksen yritti pelata. Ilman Jessen hienoja torjuntoja maaleja olisi tullut vielä enemmän. Tappiosta huolimatta pelissä tapahtui kuitenkin historiaa, sillä Jarkko avasi maalitilinsä GII-paidassa hienolla sijoituksella ylänurkkaan vaparista. Alkava kausi on Jarkolle kolmas GII:ssa, joten aikamoinen nisäkäs selästä varmasti lähti...Myös akseli Romu-Soke toimi hyvin pitäen GII:n pelissä mukana. Lopulta tolpatkaan eivät ollut rasvareiden puolella ja loppukirin katkaisi viimeistään tuomari, joka antoi varsin mielenkiintoisen jäähyn ottelun viimeisellä minuutilla. Viihdyttävä ja voitettavissa oleva peli, joka ratkesi alakerran virheisiin.

Greasers II- LaPa 2-10

Vastuksen kovetessa miehet kentällä vähenivät. Lauantain kaksi kentällistä oli huvennut seitsemään kenttäpelaajaan joten oli selvää, että voitto päivän peleistä vaatisi lähes ihmeen.
Peli lähti leppoisasti aamun tunnelmissa käyntiin GII:n käytyä alussa johdossakin Harri "ei kautta ilman maalia" Jantusen rankaistessa kaukaa. Mitä pidemmälle peli eteni sitä selvemmäksi vastustajan hallinta kävi ja johtoasema vaihtui takaa-ajajan asemaan. Taitavaa ja mieslukuisesti vahvempaa vastustajaa vastaan peli oli aikamoista puolustustaistelua vähäisestä pelaajamäärästä johtuen. GII:n sauma oli vastahyökkäyksissä, josta Greasers II tekikin pelin komeimman maalin Tonin löytäessä ilmasyötöllä pakkien selän takaa Ollin, joka laukoi pallon ilmasta komeasti nuottaan. Vastustaja jauhoi lopulta kymmenen maalia urhautuvasta puolustustaistelusta huolimatta väsynyttä rasvarilaumaa vastaan.

LaPa: LaPa jatkoon Suomen Cupissa

HöySä- Greasers II 13-1

Samantyyppinen peli kuin edellinen, josta ei paljoa jäänyt kerrottavaa. Pelin päättyessä rasvareilla oli kuusi kenttäpelaajaa, joten oli selvää, että tämän tason vastustajaa vastaan taktiikka tulisi olemaan vahinkojen minimoiminen.

Jo edellisen pelin väsyttämät GII-pelaajat puolustivat uhrautuvasti omaa maalia taitavan vastustajan pitäessä palloa GII-päädyssä. Vastustaja iski tasaisesti maaleja ja peli keskeytettiin kolmannen erän kuudennella minuutilla. Pelin valopilkku oli kuparisen rikkoutuminen komealla Romun yksilösuorituksella, jossa vastustajan pakkia vietiin satanolla ja pallo sijoitettiin lopuksi ylänurkkaan. Hieno taistelu vähälukuiselta GII-miehistöltä, joka ei vain valitettavasti näin kovaa vastustajaa vastaan juurikaan palkinnut. Jotta jatkossa voitaisiin taistella voitoistakin, on GII:n saatava paikalle määrällisesti paljon iskukykyisempi miehistö.

Höysä: HöySä puhtaalla pelillä Suomen cupin 2. kierrokselle

Käyttäjän jani kuva

Vai että Jarkko on tehnyt

Vai että Jarkko on tehnyt maalin, mitähän ihmetekoja seuraavaksi? Jos vaikka OP pysyisi jaloillaan kaatumatta koko matsin?

Käyttäjän koutsi kuva

Vai, että OP pysyis

Vai, että OP pysyis pystyssä... pah! Jos nyt pysyis ees yhdet treenit ensin :D

Käyttäjän 37 kuva

Jep jep, soitelkaa jos

Jep jep, soitelkaa jos löydätte jostain urheiluliikkeestä hyvii kyynärsuojii ku mestat on aina rakoilla. Rollaattori vois olla kans yks hyvä vaihtoehto... ;)

StudioRuusu - Valokuvaamo Korso Nortepol byggteknik

Kalenteri

Kalenteri toistaiseksi testikäytössä.

Uusimmat kommentit

RSS

Voit seurata haluamiasi Greasersin uutisia tai kommentteja RSS-syötteenä, joka sisältää otsikot linkkeinä sivustolle.

Kirjautuminen