Sokeva Oy Nortepol byggteknik Sir Kippis KORSON KOTI OY LKV - Täden palvelun kiinteistönvälitystä sekä isännöintiä Rosero Oy on vuonna 2000 perustettu urheilu- ja vapaa-ajan asujen maahantuonti- ja tukkuliike

Salibandyseura Greasers FBC

Uutisia ja tiedotteita.

Korso Cup 2008

10.07.2008 — Harri

Jo legendaksi muodostunut Korso Cup on taas tulossa.

Itse turnaus on herättänyt suurta mielenkiintoa joukkueissa ympäri maailman ja osallistumishaluja olisi ollut monesta kansainvälisen tason joukkueesta lähtien. Tavalliseen tapaan Greasers:n johtoryhmä on todennut, ettei mitään tusinajoukkueita oteta mukaan taistelemaan Korson herruudesta.

Kuten kaikki hyvä, myös Korso Cup muokkautuu paremmaksi ajan myötä. Suurin muutos tämän vuoden turnaukseen onkin, että viime vuoden 4 parasta VNMKY (hallitseva mestari), Greasers, Jokivarren Pojat ja Veddesta Finska osallistuvat suoraan lopputurnaukseen, joka pelataan 13.9. Korson Lumossa.

Kahdesta viimeisestä turnauspaikasta taistelee karsintaturnauksessa (30.8. Lumossa) 6-8 joukkuetta. Näiden joukkueiden seassa on mm. VI divarista V divariin ensimmäísellä kaudella noussut Greasers II, sekä ensiesiintymisensä parketeilla tekevä Greasers III Royals, joka on koottu vanhoista Greasers-vaikuttajista. Loput mukaan tulevat joukkueet ovat tiukan seulan läpäisseitä Korsoon vaikuttavia joukkueita.

Karsintaturnaus pelataan kahdessa 3-4 joukkueen lohkossa, joiden voittajat etenevät Korso Cup 2008 lopputurnaukseen. Kun karsintaturnauksen voittajajoukkueet ovat selvillä suoritetaan välittömästi Sir Kippiksessä perinteinen lopputurnauksen lohkoarvonta.

Lopputurnaus pelataan tutulla ja turvallisella kahden lohkon systeemillä, jossa kummassakin pelaa kolme joukkuetta ja joiden voittajat mittelevät finaalissa Korson herruudesta vuonna 2008.

Tervetuloa kannustamaan oma joukkue voittoon!

3 kommenttia

Kommentti #46

11.07.2008 @ 09.24

GII vie muuten voiton tänä vuonna….

Kommentti Koutsi

15.08.2008 @ 15.39

G3 on nimennyt kauden päätavoitteekseen Korso Cupin voiton… sitä ennen täytyy tosin kaataa karsinnoissa KorsKan A-pojat sekä HC Korso. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis luvassa.

Kommentti #97

18.08.2008 @ 13.51

Kokenut ja kova jengi on kyllä kasattu G3:een. Mites Koutsin kaksoisrooli toimii jos finaalissa kohtaavat G1&G3? ;)

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.

Pahoittelut, komemntointimahdollisuus on suljettu...

 
if... SPAM StudioRuusu Trukkihuolto Marjeta Oy Talouspartners Oy siivouspalvelut