Sokeva Oy Nortepol byggteknik Sir Kippis KORSON KOTI OY LKV - Täden palvelun kiinteistönvälitystä sekä isännöintiä Rosero Oy on vuonna 2000 perustettu urheilu- ja vapaa-ajan asujen maahantuonti- ja tukkuliike

Salibandyseura Greasers FBC

Uutisia ja tiedotteita.

GII taisteli täydet pisteet Campossa

05.04.2008 — Jani

Korsolaiset lähtivät kauden viimeiseen turnaukseen veitsi kurkulla, ja kovan taistelun jälkeen poistuivat hallilta neljä sarjapistettä rikkaampina.

Greasers II - SyBo IBK 3-0

Kauden tärkein ottelu eteni tasaväkisenä, kumpikin pyrki huolelliseen puolustuspeliin.

Greasers II - SyBo IBK

Korsolaiset menivät kuin varkain jo 2-0 johtoon, ja uhrautuva puolustus tylsistytti SyBon kolmannen erän alussa käynnistämän hurjan prässäyksen. Porvoolaiset erehtyivät ottamaan päätöserässä muutaman turhan jäähyn, ja Greasers pelasi maltilla ajan pois kellosta.

FC Rabbit - Greasers II 5-7

Kauden viimeisestä ottelusta odotettiin vaikeaa, ja sitä se tosiaan olikin. Rabbit meni alussa 1-0 johtoon, ja tehopelaajaksi tiedetty herra Paisti järjesteli kerta toisensa jälkeen vaarallisia tilanteita korsolaisten maalille.

FC Rabbit - Greasers II

Päätöserään lähdettiin 5-5 tilanteesta, mutta onneksi Tomi otti ratkaisijan viitan harteilleen. Kaksi komeaa tahtomaalia boxin sisältä riitti ratkaisemaan voiton Korsolaisille.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja toistaiseksi.

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite

Kommentoi

XHTML: Vapaasti käytettävät tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

 
if... SPAM StudioRuusu Trukkihuolto Marjeta Oy Talouspartners Oy siivouspalvelut