GII haki täyden pistepotin
Greasers II jatkoi hyviä otteitaan VI divarissa.
Greasers II - KGP 5-2
Greasers aloitti vahvasti, ja pystyi pitämään hyvää tempoa yllä eikä luopunut johtoasemasta missään vaiheessa.
Alussa varsin passiivinen KöngäsPosse nostu karvaustaan loppua kohden, mutta Greasers piti hallitusti palloa eikä vastustaja päässyt kovin vaarallisiin maalipaikkoihin. Veijo pelasi maalissa virheettömän pelin, lisäksi maalitolpat olivat Greasersin kannalta sijoitettuna juuri oikeisiin paikkoihin.
Aladivaripeleille tyypilliseen tapaan molempien joukkueiden erikoistilannepelaaminen oli vähän mitä sattuu, mm kumpikaan ei pystynyt hyödyntämään kahden miehen ylivoimaansa.
Greasers II - Wolver II 5-3
Korsolaisderby olikin sitten astetta tiukempi vääntö. Wolverin suoraviivainen hyökkäystyyli oli todella tehokasta, pallo pelattiin nopeilla syötöillä maalinedustalle josta sitä iskettiin taitavasti sisään.

Kuva: Wolverin pisterohmu kyttää maalilla
Tomi kavensi toisen erän päätteeksi tilanteen rankkarista, ja voittomaalin iski Greasersin juniorilupaus Mikko Merelä millintarkalla maanuoliaisella hetin kolmannen erän alkuun.
Divari jatkuu jo kahden viikon päästä Campossa, sitä ennen matkustetaan aluedivarin merkeissä Let’s Go Centeriin Puumien vieraaksi.