Sokeva Oy Nortepol byggteknik Sir Kippis KORSON KOTI OY LKV - Täden palvelun kiinteistönvälitystä sekä isännöintiä Rosero Oy on vuonna 2000 perustettu urheilu- ja vapaa-ajan asujen maahantuonti- ja tukkuliike

Salibandyseura Greasers FBC

Uutisia ja tiedotteita.

Täpärä tappio Aluesarjassa

15.03.2007 — Jani

Korsolaiset kärsivät karvaasti jo toisen 5-4 tappion Aluesarjassa sen järjestävälle joukkueelle.

Greasers - Ylhäs II 4-5

Ylhäs II:n aktiivinen pelityyli oli rasvareille myrkkyä, palloa liikuteltiin näteillä syötäillä ympäri kenttää juuri ja juuri karvaajan ulottumattomissa.

Ylhäs II meni alussa parin maalin johtoon, Greasers aina kavensi mutta tasoihin saakka ei onnistuttu missään vaiheessa nousemaan. Ylhäs rankaisi tehokkaasti etenkin erikoistilanteista, etenkin kaksi siirrettyjen rangaistusten aikana tehtyä maalia tapahtuivat varsin näppärien kuvioiden päätteeksi.

Ottelu meni lopussa jännäksi rasvarien hakiessa alivoimalla tasoitusta ilman maalivahtia. Jere järjesteli Ylhäksen pelaajalle ovelasti jäähyn väärästä etäisyydestä, mutta lopun rynnistyksessä ei saatu aikaiseksi kuin muutama läheltä piti -tilanne.

Aihe: Sekalaiset, G I

Ei kommentteja

Ei kommentteja toistaiseksi.

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.

Pahoittelut, komemntointimahdollisuus on suljettu...

 
if... SPAM StudioRuusu Trukkihuolto Marjeta Oy Talouspartners Oy siivouspalvelut