Maalivahtien johdolla 3 pistettä
Greasers lähti kauden, tähän mennessä tärkeimpään turnaukseen miehistövajeella sekä usean toipilaan voimin. Poissa peleistä oli kolme ja puolikuntoisia miehiä neljä. Otteluiden temmossa tämä ei kuitenkaan näkynyt. Pelaajat puolustivat suurella sydämellä ja maalivahdit esittivät ilmiömäisiä torjuntoja.
Hauki - Greasers (1 - 2)
Ensimmäinen ottelu oli erittäin tiukka. Pelin alku oli molemmilta joukkueilta hieman hakemista, mutta ottelun edetessä Rasvarit saivat pelinsä paremmin kasaan, tehden kaksi tärkeää maalia. Janne otti suuren roolin ja viimeisteli molemmat. Ottelun lopussa peli kävi jo hieman tiukaksi, kun vastustaja kavensi pelin 40 sekuntia ennen loppua. G-miehistö sai kuitenkin pidettyä pelin lapasessa ja vei Korsoon kaksi tärkeää pistettä.
SPAM-pelaajat:
*** Janne Paajanen
** Petri Avelin
* Sami Niemi
Greasers - Balaba (3 - 3)
Kärkikamppailu oli juuri niin tiukka, kuin olettaa saattaa. Balaba oli ensimmäisen erän pahasti niskan päällä, viimeistellen kolme maalia. Ensimmäiselle erätauolla mentiinkin Balaban 3-1 johdossa. Toisessa erässä Rasvarit pääsivät otteluun mukaan, mutta maaleja ei tässä erässä nähty.
Viimeinen erä oli Greasersin hallintaa ja pallo liikkui hyvin. Ajassa 41.26, ottelun ollessa
2-3, sai Balaba 2-minuuttisen. Silloin Rasvarit iskivät. Joni tasoitti ottelun ylivoimalla ajassa 41.55. Kun peliä oli jäljellä alle minuutti, saivat Rasvarit vuorostaan kahden minuutin istunnon. Balaba pyöritti peliä G-päädyssä, mutta nyt Eddie vuorostaan teki vuosisadan tuplatorjunnan, ja esti Balaban voittomaalin. Pisteet tasattiin, oikeutetusti, maalein 3-3.
SPAM-pelaajat:
*** Esa Porttila
** Joni Vainio
* Jani Keinänen