Yleisöä halleille?
Joni Hildén on tullut tullut suurelle yleisölle tunnetuksi Korso Cupin kuuluttajana, mutta sen lisäksi hän toimii myös Tikkurilan Tiikereissä naisten liigajoukkueen ja miesten I divarijengin ottelutapahtumien puuhamiehenä.

Kuva: Mies ja mirkofoni Korso Cupissa, Joni veti kuulutukset tyylikkäästi suomeksi ja ruotsiksi kuten kansainvälisen turnauksen tyyliin kuuluukin
Greasersista oli jokin aika sitten delegaatio Tiikerit-Losb ottelussa esittelemässä Korso Cup turnausta, ja ottelutapahtuma oli todella tyylikäästi järjestetty.
Jonin kanssa on ollut paljon juttua ottelutaspahtumien järjestämisestä, ja pyynnöstä Joni innostui kirjoittamaan Greasersin sivuille kolumnin aiheesta.
Joni Hildén: Mitä vaaditaan että yleisö löytää hallille?
No niin, kausi alkaa olla pikkuhiljaa käsitelty ja pelit ovat menneet osalla hyvin ja osalla sitten vähemmän hyvin.
Aloitetaan nyt aiheella joka on oikeastaan eniten minua itseäni tällä hetkellä koskeva ja lähellä sitä duunia mitä itse teen lajin parissa. Eli mitä vaaditaan siihen että saadaan lajille näkyvyyttä ja sitä kautta sitten yleisöä, vai meneekö se kuitenkin toisinpäin.

Kuva: Vuosi sitten pelatun paikallispelin yleisöä Tikkurilassa
Tällä kaudella Tiikereiden miesten otteluissa on pyritty lisäämään erilaista ohjelmaa kuten esimerkiksi valmentajien haastattelutuokiot ennen ottelun alkua. Ainoastaan parissa pelissä olemme tämän jättäneet väliin ja sekin johtui ainoastaan aikataulukiireistä.
Myöskin olemme pyrkineet rakentamaan tapahtumasta hienon spektaakkelin, joka sitä kautta toisi lisää mielenkiintoa ottelutapahtumiamme kohtaan. Esimerkiksi tälle kaudelle otettiin käyttöön se että sammutamme valot aina ennen ottelun alkua. Tämä tuo hiukan tunnelmaa otteluihin ja lisää pientä odotusta ottelua kohtaan.
Erätauoille ollaan myöskin kehitetty ohjelmaa. Meillä on tällä kaudella ollut muutamassa ottelussa junioreiden ottelu, jossa seuran junnujoukkueet ovat mitelleet toisiaan vastaan. Sitten joissakin peleissä on haastateltu edustusjoukkueen pelaajia, jotka eivät ole loukkaantumisen vuoksi olleet mukana pelissä. Viimeisimpänä tempauksena meillä oli edellisessä kotiottelussa kun haastateltiin Korso Cupin järjestäjiä. Tämä tapahtuma oli ehkä jopa onnistunein tällä kaudella.
Kuinka sitten muualla. Olen muutamia otteluita ehtinyt tällä kaudella käydä muuallakin katsomassa ja ehkäpä sitä odottaisi hiukan enemmän muuallakin.
Nyt viime sunnuntaina Tikkurilassa pelattiin TV-ottelu jossa pelasivat AC HaKi ja SSV. Siellä oli tehty töitä ottelun eteen todella paljon. Voisin melkeinpä sanoa että kyseessä oli Suomen paras salibandytapahtuma. Ainakin paras niistä mitä itse olen ikinä nähnyt.

Kuva: AC Haki järjesti TV peliin todella näyttävän tapahtuman
Ottelussa oli upea valoshow ennen ottelun alkua ja oli videoscreeni laitettu kattoon. Kaikin puolin erittäin toimiva ja hieno tapahtuma. Olen todella ylpeä siitä työstä mitä AC HaKi ja Tero Sinisalo olivat tehneet tapahtuman eteen. Nämä on juuri sellaisia tempauksia jotka vievät lajiamme eteenpäin katsojien suuntaan.
Vaaditaan erittäin paljon työtä sen eteen että saamme yleisöä lajiimme sekä näkyvyyttä. Se vaatii pitkäjänteistä työtä ja kärsivällisyyttä. Eihän sitä Roomaakaan rakennettu päivässä. Eikä myöskään jääkiekko ole hetkessä saanut sitä asemaa mikä heillä tällä hetkellä on. Myöskin jalkapallo kamppailee kovasti maineestaan Suomessa tällä hetkellä ja pikkuhiljaa se on alkanut näkyä myöskin katsomoissa.
Meillä on kuitenkin erittäin hyvät mahdollisuudet nostaa lajimme mainetta ja tehdä lajista yksi Suomen seuratuimmista lajeista. Uskon että yleisö alkaa löytämään halleihin kun tehdään vaan sitä duunia mihin me uskomme. Lajimmehan on hyvin samankaltainen jääkiekon kanssa, jossa kuitenkin on eniten katsojia Suomessa. Me taas taidamme olla pienellä aikavälillä mitattuna menestynein laji Suomessa näin kansainvälisesti katsottuna. Mitaleita on satanut jokaisesta arvokisasta mikä lajin historian aikana on käyty, miesten sarjoissa. Joten siihen nähden uskon että kun tehdään työtä vielä lisää yleisön viihtymisen eteen niin saadaan tulevaisuudessa nauttia sen hedelmistä.
Nyt meillä alkaa kova työnteko ja puitteiden rakentaminen siihen kuntoon että tulevaisuudessa meillä on upeat ottelutapahtuma ja menestyvä edustusjoukkue korkeimmalla sarjatasolla.
Tiikerit pelaavat vielä kerran tällä kaudella kotona ja silloin vastaan tulee M-Team. Näytetään pelaajille jo siinä ottelussa että olemme heidän takanaan edelleenkin.
