Divarin kevätkausi käyntiin lauantaina
To 11.01.2007 Greasers - Synkkä Uhma II 3 - 3
Rasvarit kohtasivat torstai-iltana Aluesarjassa sarjakärki Synkkä Uhma II:n.
Rasvarit pelasivat ottelun alun pirteästi, päästen nopeasti 2-0 johtoon. Pelin vanhetessa jalka alkoi kuitenkin painaa ja otteissa oli väkinäisyyttä ja turhaa puristamista. Synkkä Uhma nousi päätöserän lopulla tasoihin puolustusalueen karkeasta virheestä ja ottelu meni jatkoajalle. Viiden minuutin paremmuuden selvittely ei tuottanut tulosta, joten pisteet laitettiin jakoon. Lauantain mittelöihin joukkue päätti lähteä nopeammalla jalalla ja herkillä käsillä.
La 13.01.2007
17.00-18.00 JMFC - Greasers
Sarjapelit taas saavat jatkoa lauantaina. Ensimmäisessä myöhäisillan ottelussa vastaan tulee, vielä kohtaamaton JMFC. Joukkue on petrannut pelejään kauden edetessä ja on kuin salaa kivunnut sarjataulukossa aivan Rasvareiden kantaan. Pisteen päässä Greasersista oleva JMFC otti mm. viime turnauksessa pisteen Balabalta, 6-6 tasapelillään. Tiukka ja mielenkiintoinen kamppailu siis luvassa.
19.00-20.00 Team Steissi - Greasers
Illan toisen ottelun myötä alkaa toinen sarjakierros. Ensimmäinen vastustaja toisella kierroksella on, oman pitäjän joukkue, Team Steissi. Ensimmäinen ottelu Rasvareiden ja Steissin välillä oli erittäin tiukka. G-miehistö oli lähes koko ottelun ajan askeleen perässä, mutta onnistui lopussa kirimään rinnalle, ja ohi (5-4).
Team Steissi on koko kauden pelannut pienellä, mutta tiiviillä miehistöllä, ja erittäin tasaisia vääntöjä. Tästä kertoo myös tilastot; 8 ottelua, kaksi voittoa (5-4 ja 9-7) sekä neljä yhden maalin ja kaksi kahden maalin tappiota. Tätä joukkuetta vastaan on siis turha lähteä tuijottamaan sarjataulukkoa ja odottaa helppoja pisteitä.
Ottelut pelataan Greasersin “kotihallissa”, Campo Sportcenterissä ja sen 2-kentällä. Otteluihin vapaa pääsy, tervetuloa!