Syksyn viimeisestä turneesta täysi potti
Edellisillan Aluesarjatappio niskassaan, Rasvarit lähtivät syyskauden viimeiseen turnaukseen täynnä intoa ja itsevarmuutta. Perjantain tappio oli huuhdeltu muutamalla huurteisella paikallisissa kuppiloissa.

Greasers - Hauki (5 - 3)
Päivän avausottelussa vastaan asettui pisteen perässä majaileva Hauki. Vastustaja aloitti ottelun yhtä pirteästi kuin osattiin odottaa ja teki avausmaalin. Nielikäinen kuittasi osuman tavoilleen uskollisena, selkä maaliin päin ja rystyllä. Seuraavista osumista vastasivat joukkueen keltanokat Vesku ja Kenny. Hauki piti ottelun tasaisena loppuun asti, mutta G-miehistö onnistui pitämään vastustajan kurissa, kovasta taistelusta huolimatta. Rasvarimiehistö oli, seurajohtoa myöten tyytyväinen ansaittuihin pisteisiin.
SPAM-pelaajat:
*** Esa Porttila
** Jere Fagerlund
* Vesa Löyttyniemi
Greasers - Juoni (7 - 3)
Muutaman tunnin tasoittavan jälkeen, vastaan asettui, myös pisteen perässä ollut Itä-Helsingin ihme, Juoni. Ottelusta odotettiin kovaa vääntöä molemmissa leireissä. Vastustaja jaksoi roikkua Rasvareiden matkassa ensimmäisen erän, vaikka antoikin hyvän vastuksen läpi koko ottelun. Kovista otteista huolimatta, ottelu pysyi rauhallisena ja rehtinä, kiitos loistavasti viheltäneiden tuomareiden. Koutsi-Porttila oli tänään pelipäällä, keräten päivän aikana tehot 3+1. Casanovan kahden maalin lisäksi, muut pisteet jakautuivat todella tasaisesti. Kaikki viikonloppuna pelanneet kasvattivat pistesaldoaan, myös loistavasti koppeja napsinut seniori-Porttila.
Kauden puolivälissä jokainen kenttäpelaaja on onnistunut maalinteossa, joten joukkue lähtee hyvillä mielin ansaitulle joulutauolle. Sarjan pistepörssin kärjessä ei montaa Rasvaria nähdä, mutta kuten joukkueen sisällä tiedetään, tärkeintä on joukkueen menestys. Kevätkauteen lähdetäänkin sarjan kärjestä. Jäähypörssissä muutama Rasvari saattaa olla kärjen tuntumassa. Tuttuun tyyliin tätä, joukkueen kyseenalaista ykkössijaa pitää hallussaan Mikko “Mad Dog” Salonen. Myös tätä osa-aluetta lähdetään petraamaan taas tammikuussa.
SPAM-pelaajat:
*** Timo Porttila
** Janne Paajanen
* Harri Eskelinen
Rasvarit kiittää fanejaan hyvin menneestä syksystä! Naiskannattajia onkin nähty katsomossa ilahduttavan paljon. Kauden viimeinen ottelu pelataan tulevan viikon torstaina, kotiluolassa, Campo Sportcenterissä. Vastaan tässä aluesarjan pelissä tulee jumbosijaa toistaikseksi miehittävä PSK. Otteluun vapaa pääsy, tervetuloa paikalle!