Korso Cup 2007 lohkoarvonta
Torstaina 23.08.2007 järjestetty Korso Cupin lohkoarvonta keräsi mukavan osanoton Sir Kippikseen. Kaikki turnauksen joukkueet olivat edustettuna ja lisäksi paikalla oli ravintolan vakioasiakkaita ja muitakin salibandyn ystäviä.
Tilaisuuden aluksi palkittiin 100000 salibandynimen tekijä. Voittajan perheeseen kuuluu muutama juniori-ikäinen salibandynpelaaja, joten ainakin Fat Pipen tuotelahjat menevät varmasti kovaan käyttöön. Toivottavasti myös Korso -tuopeista ja Suklaalähteestä on yhtä paljon iloa.
Varsinaisessa lohkoarvonnassa isäntäjoukkue Greasers FBC pääsi valitsemaan ensin oman sijoittelunsa, ja päätyi tuttuun A1 -paikkaan. Keväällä III -divariin noussut Greasers lähtee selkeästi hakemaan turnauksen kärkisijoja:
- Me pelataan vain voitosta.
Seuraavana vuorossa oli viimevuoden hopeajoukkue Jokivarren Pojat.
- Viimevuonna turnaus meni nappiin, mutta taso näyttää nouseen ja lähdetään haastajana mukaan leikkiin. Veddestalle ollaan kerran hävitty ja kerran pelattu tasan joten ne olisi mukava kohdata mutta ei vielä alkulohkossa. A3.
Kolmantena arpa osui kolminkertaiseen mestariin, Veddesta Finskaan. Ruotsalaisjoukkue oli aikataulujen vuoksi esisateltu pelipaikalle B3, ja Veddestan valtuuttama edustaja kertoi että ruotsinsuomalainen taitojoukkue aikoo jatkaa mestaruusputkeaan:
- Veddesta on levännyt kesän hyvin raskaan kauden jälkeen, mutta nyt on treeneissä taas tekemisen meininki.
Vantaan NMKY on kovatasoinen uusi haastaja turnauksessa. VNMKY pelaa pääosin ikämiesten SM -sarjaa jossa on muutama mitali irronnutkin, lisäksi joukkue on kerännyt pokaaleja Suomen Cupissa ja Vantaan Mestaruuskisoissa. Namika luottaa kykyihinsä ja päätti valita alkulohkossa mahdollisimman kovan vastuksen:
- Me ei olla noita ruotsalaisia vastaan koskaan pelattu, joten aloitetaan heti niistä. B2.
Toinen uusi joukkue turnauksessa on Greasers II. Korsolaisista seuroista ZSKA Korso, Korson Karjut ja GII (Greasersin kuntojoukkue) yhdistivät voimansa ja lähtevät alkavalla kaudella VI divariin.
- Alhaalta tässä aloitetaan mutta ylöspäin on tarkoitus tulla ja kovaa. Ihan ensimmäisenä haastetaan Greasersin ykkäösjoukkue, joten otetaan sijoittelu A1.
HC Korsolle jäi jäljelle pelipaikka B -alkulohkossa, josta muodostuikin todellinen kuoleman lohko. Se ei kuitenkaan menoa haitannut:
- Sama uho on päällä kuin aina ennenkin, mitäs tässä kainostelemaan. Mitä kovempia vastuksia niin sitä paremmin itsekkin pelataan!


