Julmia tarinoita salibandyn maailmasta:
Kuvakertomus Latviasta
- 17.05.2007
Greasers FBC vietti urheilullisen viikonlopun, joukkue juhlisti hyvin mennyttä salibandykautta matkustamalla Riikaan Latvian mestarin vieraaksi.
Ystävyysottelun lisäksi matkalla vietettiin virallinen kauden päätöstilaisuus.
Kuva: Lähtötunnelmissa Seutulan lentokentällä klo 0730. Kentällä piti olla ajoissa, se on käsittämätöntä millaiset jonot saadaan aikaiseksi niinkin yksinkertaisesta asasta kuin lähtöselvitys.
Vastavuoroisesti paluumatkalla laskeutuminen ja sen jälkeiset rutiinit tapahtuivat maailmanennätysajassa, sillä koneen laskeutuessa oli alkamassa Suomi-Kanada MM -finaali.
Kuva: Menomatka lennettiin tyylikkäällä Fokker F50 lentokoneella. Suihkarit ovat toki nykyaikaa, mutta potkurikoneessa on tunnelmaa.
Kuva: Perillä Riikassa, taksi vei hienosti perille mutta hallin sisäänkäynnin löytäminen oli hieman haasteellisempi urakka. Aidan yli ei onneksi tarvinnut kuitenkaan kiivetä.
Kuva: Pelikenttä osoittautui varsin tyylikkääksi urheiluhalliksi.
Kuva: Matsi oli tiukkaa vääntöä, Keni antaa maalilla kyytiä latvialaisille mutta tuomari vain osoittelee että peli jatkuu.
Kuva: Ensimmäisen erän jälkeen näytti vielä hyvältä...
Kuva: ... mutta lopputulos on korsolaisittain hieman surullisempi.
Kuva: Rankkarikisassakin latvialaiset olivat kaksi maalia parempia. Komeimman suorituksen esitti Laukan nuori extrapelaaja, joka harhautti maalivahdin ovelasti sivuun ennen vetoa.
Kuva: Rankkuskaban ilmaveiviyrityksen Eddie nappasi kopiksi.
Kuva: Henkka palkitsemassa Laukan parhaita pelaajia: Janis Anis, Andis Blinds ja Karlis Bulans saivat muistoksi muodikkaat Korso -paidat.
Kuva: Joukkueet yhteiskuvassa.
Kuva: Isännät lahjoittivat korsolaisille hienot salibandykalenterit, ja lisäksi Jamo sai muistoksi upean historiikin.
Kuva: Vastalahjana Laukan puuhamies Aldis Paegle sai muodikkaan korsolaisen käyttöesineen.
Kuva: Pelin jälkeen suunnattiin hotellille, jossa heti välittömästi suoritettiin sisäänkirjautuminen.
Kuva: Hotelllilla kerettiin juuri sopivasti seuraamaan välierää Venäjä-Suomi.
Kuva: Voitto! Tästä kelpasi vääntää kaupungilla jutunjuurta venäläisten kanssa.
Kuva: Sitten kauden virallinen osuus, jossa Jamo ja Timppa käsittelivät kulunutta kautta, tulevaa kesää ja kaikenlaisia raha-asioita.
Kauden 2006-2007 palkintogaala
Greasers palkitsi palkintogaalassa joukon enemmän tai vähemmän ansioituneita rasvareita.
Divarin pistepörssi: Jere Fagerlund
Jere teki 11+8=19 18 ottelussa. Huomionarvoista on että sillä irtosi sija 18 koko lohkon tilastoissa, mikö kertoo Greasersin tasaisuudesta.
Aluesarjan pistepörssi: Mikko Salonen
Mad Dog Salonen esiintyi edukseen aluesarjassa. 20+8=28, 15 ottelussa toi pörssivoiton, sillä tasapisteisiin päätynyt Jamo oli tehnyt muutaman maalin vähemmän.
SPAM-pelaaja: Harri Eskelinen
Huippujännittävä Spam -kisa ratkesi Haran eduksi tuomariäänin, sillä myös Jere ja Eddie ylsivät 11 pisteeseen.
Lady Byng: - Joni Vainio
Joni on osoittanut kauden aikana herrasmiesmäistä käytöstä yhdistettynä hyviin peliesityksiin. Puhdas jäähysarake on melkoinen suoritus tässä porukassa.
Kokonaispisteet (divari + alue) 19+6=25, 0min, 27 ottelussa.
Vuoden tulokas: Esa Porttila
Joukkuetovereiden kommentteja:
"Tuli ja hoiti hommansa vähintäänkin ilmiömäisesti"
"Menestykseen tarvitaan aina luotettava ja varma maalivahti"
Matti Partanen palkinto: Roope Timonen
Myönnetään kauden ahkerimmalle talkoomiehelle. Kauden aikana talkoot olivat vähissä, mutta sitäkin tärkeämpi oli se ainoa keikka. Kiitokset Roopelle ja HTJ Oy:lle.
Pelimies palkinto: Sami Niemi
Ahkera treenaaja, positiivinen tsemppari... Tämä mies opetteli tälle kaudelle puolustamisen jalon taidon ja hoiti tonttinsa kovalla prosentilla. Puolustajien maalipörssin voittaja.
MVP: Esa Porttila
Joukkue äänesti keskuudestaan arvokkaimman pelaajan. Eddie vei voiton 3 äänen erolla kakkosiin (Jamo ja Sami). Joukkuetoverin kommentteja:
"Vaikka muu joukkue kompuroisi, niin joku pysyy pystyssä."
"Epäreilu äänestys, sillä MVP = Maali Vahti Porttila"
Matkan antia
Lopuksi irtonaisia kommentteja ja havaintoja reissusta:
Hävittiin matsi, mutta onneksi leijonat voittivat Venäjän moskovassa niin siitä sai mukavaa jutunjuurta paikallisten venakoiden kanssa...
Joukkueelle pidettiin lyhyt pikakurssi joka sisälsi oleellisen turistisanaston. Pelaajien loistava ennakkoluuloton keskustelutaito eri maiden ihmisten kanssa herätti ansaittua huomiota. "Duu juu nou sami huupia"...
Suhteellisen edullista, kunhan tarkasti hinnat aina etukäteen. Vaihtelevat hintatasot tuopin hinta 1-6 latia taksit 5-50 samalta matkalta.
Taksikuskien kanssa käytiin havainnollisia keskusteluja valuuttakursseista ja teknisistä laitteista:
- "7 Lati? Tax meter says 4:30? You are robbing me!"
- "It's a clock."
Jurmalan kävelykatu oli hieno.
Pääosin latvialaiset olivat ystävällisiä, paitsi silloin kun eivät olleet.
Ketään ei ryöstetty, vain yksi ryöstöyritys josta selvittiin hienolla ninja -koreografialla. Ainoastaan yksi pelaaja joutui sairaalahoitoon reissun jälkeen mutta sekin selvisi pienellä leikkaushoidolla ja parin viikon levolla.
Pubitarjonta on runsas ja sitä hyödynnettiin lauantai iltana kiitettävällä aktiivisuudella.
Illalla kun lähdetiin ruokapaikasta, tuli yksi lukuisista sisäänheittäjätytöistä esittelemään ns tyttöbaarin esitteitä, johon yksi pelaaja kommentoi kylmän viileästi "Why do you think we like girls..."
Vesipuisto oli hyvä paikka viettää sunnuntaipäivää. Sauna oli mielenkiintoinen, ovella oli lappu jossa kiellettiin löylyn heittäminen sekä ruoan, juoman ja jäätelön vieminen saunatiloihin.