Julmia tarinoita salibandyn maailmasta:
Muistoja kaudelta 2000-2001 V divarista
- 05.04.2001
Greasersin toinen kausi SSBL:n sarjoissa on vihdoin takana. Pitkä ja vaiherikas kausi on sisältänyt sekä myötä- että vastoinkäymisiä, dramatiikkaa on riittänyt kentällä ja kulisseissa.
Ensimmäinen yllätys kauden alussa oli kun huomasimme nousseemme liiton kabinettipäätöksellä viitosdivariin. Kauden tavoitteeksi asetettiin pelata ehjä kausi, sarjapaikasta viitosdivarissa päätettiin taistella viimeiseen asti.
Pelillisesti tasoero V ja VI divarien välillä oli yllättävän iso. Kutosessa pärjäsi vielä tsempillä ja yrittämisellä, mutta vitosessa varsinkin kärkijoukkueiden pelinhallinta ja taktiikka oli jo aivan eri tasolla kuin mihin Greasers pystyi. Kauden varrella selvisi että lohko oli varsin kovatasoinen, harjoitusottelut muiden lohkojen joukkueita vastaan osoittivat että V lohkon nousijat ovat todellakin ansainneet pelipaikan nelosdivisioonassa. Väitän että lohkomme 3. ja 4. sijoittuneillakin olisi ollut nousumahdollisuuuksia jossakin toisessa lohkossa. Seuraavassa lyhyt katsaus kauden kilpakumppaneihimme:
Salihait (18 17 0 1 176 - 54 34) hallitsi lohkoa nopealla ja taitavalla pelillään. Jokaisen pelaajan tekniikka ja pallonhallinta oli aivan omaa luokkaansa, ykkösija onkin enemmän kuin ansaittu. Heikkoja lenkkejä ei joukkueesta tai pelistä löytynyt. Salihait oli pudonnut nelosesta edellisen kauden jälkeen, siitä herääkin kysymys että kuinka kova taso siellä on jos Salihaiden tasoinen joukkue ei siellä pärjää?
Kaivari Cosmonauts (18 11 5 2 123 - 72 27) toi peleihin kansainvälistä tunnelmaa iloisella suomenruotsillaan. Cosmonautit olivat ainoa joukkue joka pystyi Salihaiden hegemoniaa uhkaamaan, ja veikin ensimmäisen koitoksen nimiinsä peräti 9-1. Toisaalta Cosmonautit pelasivat täpäriä pelejä jopa lohkon häntäjoukkueita vastaan: ECG II ja SC Fox veivät pisteitä tasapeleillä eikä se Greasersillakaan kaukana ollut. Joukkue meneekin jatkokarsintaan taistelemaan noususta neloseen, toivotammekin heille onnea ja menestystä kauden tärkeimpää peliin!
Cosmonauttien www -sivuihin kannattaa käydä tutustumassa. Varsinkin siellä olevat videoleikkeet ovat netin parasta antia:
Honkers (18 11 0 7 93 - 69 22) pelasi erittäin vauhdikasta ja yleisöystävällistä salibandya. Joukkueen taktiikka vakutti yksinkertaiselta mutta toimivalta: 45 minuuttia täyttä höyryä pallon perässä ilman pienintäkään hengähdystaukoa. Jos vauhti tuosta vielä ensikaudelle kiihtyy niin Honkeja voi pitää varsin potentiaalisena nousukandidaattina.
Honkersin sangen psykedeeliset www -sivut tuovat ennemmin mieleen jonkin goottilaistyylisen deathmetalbandin kuin salibandyjoukkueen, mutta kannattaa silti käydä tutustumassa:
Raindogs (18 8 5 5 104 - 92 21) yllätti kaikki, ilmeisesti myös itsensä hyvällä menestyksellään. Joukkue ei ulospäin häikäise mitenkään erikoisella osaamisellaan, mutta kun peruspeli ja asenne on kunnossa, niin pisteitä on tippunut tasaisesti turnaus turnaukselta. Joukkue voitti monta peliä niukasti yhdellä maalilla, mikä kielii siitä että psyyke kestää hyvin tiukatkin koitokset.
Raindogs kertoilee harvakseltaan tapahtumistaan www -sivuillaan:
Team Botby (18 9 1 8 91 - 102 19) pelasi silkalla rutiinilla hyvän kauden. Kunhan kone lähti käyntiin alkukankeuksien jälkeen niin joukkue alkoi hivuttaa itseään kohti lohkon keskikastia turnaus turnaukselta. Botby loisti etenkin erikoistilanteissa: vapareista ja ylivoimista vastustajan maaliverkot heiluivat isolla prosentilla.
SB Pro II (18 8 2 8 115 - 105 18) ei ollut tyytyväinen menestykseensä. Nurmijärvellä on menossa varsinainen salibandybuumi ykkösjoukkueen menestyksen myötä. Kakkosjoukkuekin haki nousua sarjaporrasta ylemmäksi, valitettavasti vain taidot eivät siihen riittäneet. Jos asenne ei kesän aikana parane niin tuskin nousua on odotettavissa ensikaudellakaan.
HELP (18 7 0 11 98 - 111 14) voitti ja kaatui ykköskenttänsä peliesityksen myötä: samat nimet keikkuivat sekä pistepörssin että jäähytilastojen kärjessä. Joukkueessa taitaa olla kuitenkin potentiaalia menestyä, jos hyvin käy niin saattavat olla nousurajoilla ensikaudella.
Greasers (18 5 1 12 77 - 115 11) menestyi loppujen lopuksi varsin kelvollisesti lähtötasoonsa nähden. Jokaisen pisteen eteen on tehty valtavasti töitä, ja jos hermot olisivat kestäneet niin muutamaan lisäpisteeseenkin olisi ollut vielä mahdollisuuksia. Tiukat pelit hävittiin liian usein päätöserässä, kun hyvin alkanut takaa-ajo kariutui jäähysumaan. Kesän harjoituksissa kannattaakin keskittyä miettimään miten viimehetken tappiot saadaan käännettyä voitoiksi.
Sc Fox (18 4 3 11 95 - 137 11) tärveli menestymisensä mahdollisuudet erittäin ikäviin luovutuspeleihin. Joukkue jätti saapumatta toiseen turnaukseen, ja muutenkin alkukauden pelit menivät heikosti koska paikalla ei ollut vaihtomiehiä. Joukkueen kannattaisikin hakeutua yhdistämään voimansa jonkun toisen seuran kanssa, sillä pelit kulkivat varsin mallikkaasti kunhan vain miehistöä vaivautui riittävästi paikalle.
ECG II (18 0 3 15 49 - 164 3) Paransi peliään pitkin kautta, vaikka viimeiseksi jäikin. Pelaajat jaksoivat uskoa itseensä alkukauden 12-0 keskeytysten jälkeenkin, ja keväällä alkoi tulostakin tulla kun Cosmonauts, SB Pro II ja SC Fox joutuivat tyytymään tasapeliin Idän Jättiläisiä vastaan. ECG II:lla on edessä putoaminen VI divariin. Joukkue jyränneekin ensikauden lohkonsa silkasta näyttämisen halusta, toivotammekin jättiläisille pikaista paluuta viitosdivariin!
ECG:n ykködjoukkueen www -sivuilla riittää luettavaa viikkokausiksi, ja etenkin tarina SC Dalmacin diskauksesta SM -pronssilta kuuluu jokaisen salibandypelaajan yleissivistykseen:
Kiitokset kaikille vastustajille, tuomareille ja toimihenkilöille joiden kanssa on ollut ilo ja kunnia harrastaa mukavaa salibandyksi kutsuttua pallopeliä. Vaikka emme enää kentällä kohtaisikaan, niin kyllä sitä tulee seurattua entisten vastustajien edesottamuksia muissakin lohkoissa. Eli hyvää kevättä ja kesää kaikille!
Terveisin >#12 Jani (0+3)