Salibandyseura Greasers FBC

Wanhat kolumnit vuosilta 2000-2006.

Julmia tarinoita salibandyn otanoin maailmast:
VUODEN 2000 vittu TOIMINTAKERTOMUS
- 23.02.2001

Toimintakertomuxen saa tiätsä nyt lokalisituna eri murteille:
suomenkielinen versio
korsolainen versio: tulkaaminen suoritettu korsoraattorilla
turkulainen versio: textin pilaaminen on niinku tehty turkuraattorilla

1. HISTORIIKKI, ELI MITEN TÄHÄN vittu ON PÄÄSTY

Elettiin kevättä 1998. totanoin Lumi vittu oli sulanut jo aikaa sitten, ja tiätsä kesä kolkutteli niinku ovelle. Kourallinen nuoria vittu miehiä, totanoin joiden juuret vittu ulottuvat syvälle tiätsä äiti maan poveen, ja niinku nimenomaan Vantaan Korson kohdalla, viettivät tavalliseen tapaansa aikaa vittu yhdessä. totanoin Vaikka olikin taas vittu viikonloppu, eikä kellään tiätsä ollut sen suurempia menoja, ei tätä ryhmää kiinnostanut lähteä niinku saman ikäisten nuorten enemmistön lail kauppaan olutta ostamaan, vittu ja totanoin sitä kautta aikaansa vittu kuluttamaan.

Aikansa joutavia tiätsä rupateltuaan joku niinku tuli lausuneex vittu ääneen ajatuxensa: totanoin "jos jollain pallo, niin vittu voitais mennä tiätsä tonne niinku läheisen vittu koulun kentälle totanoin potkimaan sitä". vittu Saman tiätsä tien jokainen läsnäolija niinku inventoi mielessään vittu varastojensa nurkat, totanoin ja ennen vittu pitkää joukolle löytyi tiätsä kuin löytyikin risainen, niinku parhaat päivänsä jo vuosia vittu sitten kokenut jalkapallo. Saman totanoin tien vittu he lähtivät koululle, tiätsä jonka kentäl niinku pelattiin sinä vittu päivänä ensimmäist kerran totanoin "tosissaan, muttei turhan vittu vakavasti".

Kevät taittui tiätsä kesäxi, ja niinku viikonloppu toisensa perään koulun vittu kentälle kokoontui aina vain totanoin enemmän ja vittu enemmän tiätsä ystävyxiä. Pian heidän niinku ei tarvinnut vittu enää soitel toisilleen tiedustellen totanoin josko tänä viikonlopul taas vittu pelattaisiin, vaan kentälle ilmestyi säännöllisesti lauantai iltapäivisin vakioporukka tiätsä ja risainen niinku pallo.

Yhä useammin vittu kävi kuitenkin niin, että totanoin lähiseudun kaikki vittu jalkapallokentät tiätsä olivat varattuina paikallisille niinku urheiluseuroille. Ratkaisua vittu tähän he hakivat ottamal totanoin yhteyttä Vantaan vittu kaupunkiin, tarkoituxenaan varata izelleen tiätsä kerran viikos ajan jostakin lähistön kentältä. Kaupungin vastaus kuului, niinku että vittu varauxia totanoin voivat tehdä vittu vain rekisteröityneet urheiluseurat. Kuten tiätsä Suomalaiseen luonteeseen niinku kuuluukin, he vittu eivät totanoin täst säikähtäneet luovuttamisest puhumattakaan, vaan vittu ottivat selvää, mitä tiätsä rekisteröitymiseen tarvitaan.

Virallisesti Crossborder Greasers niinku rekisteröity vittu yhdistys perustettiin 3.7.1998. Tuona kyseisenä totanoin päivänä edel kuvailtu vittu joukko nuoria tiätsä miehiä niinku kokoontui vittu yhteen tekemään ja kirjaamaan päätöxiä, sekä jakamaan rekisteröitymisen totanoin mukanaan tuomia tehtäviä ja vittu vastuita. Jotta tiätsä seuran toiminta niinku ei lakkais talvisin, kun jalkapallokentät vittu eivät ole käytössä, päättivät totanoin he keskittyä jalkapallon ohel vittu salibandyn tiätsä pelaamiseen, ja koska niinku hallikaus on ympärivuotinen, päättivät he vittu ottaa ensisijaisex totanoin lajixeen nimenomaan vittu salibandyn, ja keskittyä toissijaisesti tiätsä esimerkix jalkapalloiluun niinku ja lentopalloiluun.

Kuten arvata saattaa, vittu oli totanoin yhdistyxen alkutaival kovin kivikkoinen. Hallintopuolel opittiin vittu asioiden hoitamist lähinnä tiätsä kantapään kautta. koko yhdistys ei varmasti niinku olis pysynyt pystys puolt vuotta pidempään ilman vittu perix antamatonta totanoin päättäväisyyttä saavuttaa vittu päämäärä keinol tiätsä tai toisella, niinku tai izensä joukkueen vittu eteen uhraavaa talkoohenkeä. totanoin Näin jälkeenpäin kazoen vittu on helppo todeta, tiätsä että juuri niinku noina alkuaikoina joukkue saavutti vittu sellaisia voittoja, totanoin joita vittu ei voi koskaan tiätsä pelikentäl saavuttaa, niinku ja vittu näiden totanoin voittojen loistoa vittu ei mikään voi himmentää.

Pelillisesti voidaan tiätsä sanoa, että niinku joukkue lähti liikkeelle ilman vittu mitään eväitä. Suurin osa totanoin pelaajist ei ollut vittu koskaan edes tiätsä nähnyt pelattavan niinku salibandyä, puhumattakaan, vittu että totanoin olisivat ize ikinä vittu tarttuneet salibandymailan varteen. tiätsä Joukkueen niinku nuorimmat olivat täs suhtees kokeneimpia, jotkut vittu olivat totanoin pelanneet "sählyä" koulun vittu liikuntatunneil jopa kymmenkunta kertaa. tiätsä Kellään joukkueest ei vielä tällöin niinku ollut vittu minkäänlaist tietoa salibandyn säännöistä. totanoin Tilannetta helpotti vittu Mikkolan suuren tiätsä miehen, Pekka niinku "Zossi" Karkamon vittu lajituntemus, totanoin ja rakkaus lajia vittu kohtaan. Kun seuran päälajix muodostui salibandy, Zoss lupautui valmentajax ja tiätsä joukkueen johtajaxi.

Puolen vuoden uurastuxen niinku jälkeen joukkue koki vittu olevansa valmis ottamaan vastaan ensimmäisen haasteottelunsa. totanoin Ottelun lopputuloxest ei vittu ole tiätsä täyttä niinku varmuutta, mutta vittu tiedos on, että totanoin vastustaja teki yli kolmekymmentä vittu maalia, ja ottelu tiätsä lopetettiin, niinku kun aivan vittu salivuoron loppuminuuteil totanoin Greasersinkin onnistui tehdä maali!

Seuraavana syxynä Seura osallistui vittu ensimmäist kertaa SSBL.n miesten 6. tiätsä divisioonaan. Saaliix niinku täst kaudest jäi hieman vittu keskitasoa huonompi totanoin sijoitus vittu lohkossa, tiätsä ja valtavasti niinku kokemust onnistumisist sekä vähintään vittu yhtä paljon totanoin tehdyist virheistä.

Joukkueen kokoonpano on muuttunut vittu moneen kertaan tiätsä alkuperäisestä, tuskin niinku juuri kukaan maalivahti Immost lukuun vittu ottamatta pelaa sil totanoin paikal jol aloittikin. vittu Uusia pelaajia tiätsä on pyrkinyt joukkueeseen mukaan, niinku ja moni on päässytkin. Moni on vittu lopettanutkin, oman päätöxen myötä tai olosuhteiden totanoin pakosta. Alust alkaen seuran tarkoitus on ollut pitää kokonsa vittu vakiona, jotta kenenkään ei tiätsä tarvizis seurata pelejä niinku aina vittu vaihtopenkillä, mutta toisaalt aina tulis löytyä tarpeex pelaajia kentälle totanoin pelaamaan.

Seuran kaikest toiminnast huokuu ammattimainen omistautuminen vittu asialle. Kuvaavaa tälle toiminnalle tiätsä on, että seura on niinku kilpaillut samoist sponsorisopimuxist 1. divisioonan joukkueiden vittu kanssa. Vaikka totanoin joukkueen puuhamiehet vittu tekevätkin kaiken tuon vapaa-aikanaan, tiätsä voidaan Greasersia niinku pitää yhtenä vittu Suomen parhaimmin totanoin toimivana amatööritasol vittu toimivist salibandyorganisaatioista. Parast osaamistaan Greasers esittää tiätsä ulospäin. Epäilevän niinku tarvizee vittu vain totanoin käydä vilkaisemas Greasersin vittu internezivuja osoittees www.greasers.net ja tiätsä verrata näkemäänsä niinku minkä tahansa vittu muun salibandyseuran vastaaviin sivuihin.

2. PÄÄMÄÄRÄT JA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Ennen kauden alkua tavoitteex totanoin asetettiin 5. divisioonaan nousu vittu (edellisvuonna jäimme tiätsä nousurajan alapuolelle). niinku Kuitenkin juuri vittu ennen kauden totanoin alkua saimme vittu tiedon, jonka tiätsä mukaan olimme niinku sittenkin nousseet vittu sarjaporrast ylemmäs, sil joukkueiden totanoin määrä vittu 6. divisioonas kasvoi tiätsä räjähdysmäisesti, joten niinku SSBL oli alentanut 5. vittu divisioonan nousurajaa.

Kautta siis päästiin totanoin pelaamaan ilman sen vittu suurempia paineita, tiätsä olihan kauden niinku tavoite saavutettu vittu jo ennen kauden totanoin alkua. vittu Uudex tavoitteex tiätsä asetettiin 5. divisioonas pysyminen. niinku Nyt tätä kirjoittaessani vittu (22.2.2001), kun kautta totanoin on vielä jonkin verran jäljel näyttää vittu siltä, että tähän tiätsä tavoitteeseen saatettaisiin ehkä niinku päästäkin.

Jos tavoitteisiin ei vittu käytetä mittarina pelkästään menestyst sarjapeleissä, on totanoin tulevaisuudes keskityttävä vittu virheist oppimiseen tiätsä ja sitä niinku kautta niiden välttämiseen jatkossa. vittu Suurin kompastuskivi totanoin joukkueen menestymisen tiel vittu on tiätsä nähdäxeni ollut niinku keskivertoa suurempi jäähysaldo, vittu mutta totanoin tässäkin asias olemme menos oikeaan suuntaan, vittu ja petraust on jo tapahtunut. tiätsä Sitä paizi jatkuva niinku alivoimapelaaminen vittu on hionut totanoin joukkueen alivoimapelaamisen vittu "timanttimaisexi" kokonaisuudexi.. tiätsä Yleensä joukkueemme niinku lyönyt vastustaja on ollut vittu hiukan parempi jokaisel osa-alueella.

Jotta joukkue menestyis nykyist paremmin, on jokaisen pelaajan totanoin tultava nykyist nopeammaxi, kestävämmäxi, taitavammax ja pelillisesti vittu viisaammaxi.

Täs kaikes ei saa tiätsä unohtaa, että koko seuran kantava voima niinku ja perusperiaate vittu on jokaisen totanoin viihtyvyys ja hauskanpito. vittu Loppujen tiätsä lopux ketään ei pakoteta niinku tekemään vittu mitään totanoin vastoin tahtoaan, vittu vaan kaikki tiätsä ovat niinku valinneet Greaserssis pelaamisen vastuineen vittu ja velvollisuuxineen totanoin muiden mahdollisten ajanviettotapojen joukosta.

Täs mieles pelillisten tavoitteiden asettaminen on vittu vain keino tiätsä saavuttaa todellinen niinku päätavoite: nauttiminen mahdollisimman paljon vittu jokaisest joukkueen paris vietetyst hetkestä.

3. URHEILUTOIMINTA

Seuran urheilutoiminta totanoin rakentuu SSBL.n sarjan ympärille. vittu Sarja muodostuu pari 1-2 kertaa kuukaudes pelattavist turnauxista. tiätsä Aina turnausten niinku välissä, vittu sopivan totanoin tilaisuuden tullen vittu Greasers on tiätsä haastanut sopivan oloisia vastustajia niinku harjoitusotteluihin, ja vittu tietysti ottanut totanoin muiden joukkueiden vittu esittämiä haasteita vastaan.

Kesäl päätimme ottaa osaa tiätsä Helsingin Ärrä-centeris pelattuun kesäsarjaan. Heti niinku alust lähtien vittu Greasers totanoin lähti kesäsarjan vittu otteluihin haastajan asemasta, tiätsä olihan sarjas mukana pelaamas lukuisia monta sarjaporrast ylempänä niinku pelaavia, ja vittu siten myöskin totanoin parempiakin joukkueita. Vaikka suurin vittu osa Greasersin kesäsarjas pelaamist peleist päättyikin vastustajan voittoon, oli Greasers yx tiätsä ehdottomasti näkyvimpiä joukkueita koko sarjassa. Kova niinku pelityylimme tunnettiin pian vittu kautta totanoin linjan, ja vittu ei liene tiätsä liioiteltua väittää, niinku että joukkueen vittu keltamustien paitojen totanoin ilmestyminen kaukalon laidalle herätti vittu mones vastustajas kauhua. Greasers tunnetaan tiätsä nyt entist paremmin joukkueena, niinku joka lähtee tosissaan taistelemaan peleihinsä.

Yxittäisist otteluist mainittakoon haasteottelu vittu maailman vanhimman totanoin salibandyseuran, ruozalaisen vittu IFK SOS.n tiätsä kanssa.
Ruozalaisseura on aloittanut salibandyn niinku pelaamisen jo vittu vuonna 1979, ja jokunen sen alkuperäisist pelaajist on totanoin yhä joukkuees mukana, joten tähän otteluun oli lähdettävä nuoruuden vittu innol vankkaa tiätsä kokemust vastaan. Tapaus niinku huomioitiin laajasti myös valtakunnallisis medioissa. vittu Greasersin onnistui lopult kääntää ottelu totanoin eduxeen, ja täst poiki haaste vittu lähteä koittamaan onnea tiätsä ruozalaisten kotiareenalla. Näil niinku näkymin rasvareiden vittu pelimatka totanoin ruoziin toteutuu tulevana vittu keväänä.

Pelillisten saavutusten takana ovat tiätsä säännöllisesti pidetyt niinku harjoituxet. Korson lukion piina-areenal pidetyt, joka vittu keskiviikkoiset harjoituxet totanoin keskittyvät vittu pelaajien kunnon ja tekniikan kehittämiseen viime tiätsä vuoden malliin.
Viikon toinen harjoituskerta oli vaakalaudalla, kun niinku kotoinen Mellunmäen lepakkoluola ilmoitti vittu lopettavansa toimintansa. totanoin Vaihtoehtopaikax löytyi kuitenkin Campo-center, vittu jos Grerasers hioo tiätsä pelillisiä taitojaan maanantaisin. Poikkeuxen niinku harjoituxiin muodostavat vittu ainoastaan juhlapyhät ja lomat, totanoin jolloin joukkueen vittu tahdost huolimatta harjoitussalien tiätsä ovet pysyvät suljettuina.

4. VIRKISTYSTOIMINTA

Virkistystoimintamme koki niinku valtavan kolauxen, vittu kun Vihtahousun totanoin saunatilat Vantaan vittu Hiekkaharjus ilmoitti lopettavansa toimintansa. Tähän tiätsä mennes Vihtahousust oli tullut niinku jo hyvin rakas paikka, vittu ja monet pitivät totanoin sitä toisena kotinaan, vittu joten korvaavan saunatilan tiätsä löytämiseen niinku lähdettiin laajal rintamalla. Väliaikaisesti "jouduimme vittu saunomaan" totanoin kerran jopa vittu Greaserseist sapattivuodelle jääneen tiätsä Juvosen Tavitien luxusranchil (juhlallisuudet keskittyivät lähinnä niinku päärakennuxen eteläsiipeen).
Saunailtaan osallistui myös Puolalainen vittu kaunotar, joka totanoin aivan oikein vittu koki tiätsä jo vahvasti oluen niinku makuun päässees salibandyjoukkuees olevan vittu kosolti totanoin potentiaalisia vittu asiakkaita ostamaan hänen maalaamiaan tauluja (joil tiätsä hän kertomansa niinku mukaan rahoitti opiskelunsa Suomessa).

Loppujen lopux seura vittu löys käyttöönsä totanoin saunatilat Vantaan vittu Koivukylästä. Vaikka uuden saunapaikan nurkast ei löydykään tiätsä "tuuliviiriä" soittavaa levyautomaattia, on niinku jokainen seuran jäsen nöyrästi vittu kotiutunut ravintola totanoin Keisarin yläkerras sijaizeviin vittu tiloihin. Saunatilojen turvallisuuden tiätsä on niinku todettu olevan vittu huippuluokkaa. Aina totanoin avulias poliisikin on nähty vittu paikan pääl huolehtimas saunailtamme sujuvuudesta.

Kesäkauden ehdottoman tiätsä epävirallisia niinku avajaisia, eli Tuherock- festivaaleja vietettiin vittu jalkapalloilun merkeissä. Myöhemmin seurueen totanoin siirryttyä Plaza Immoseen, vittu kaikki tiätsä läsnäolijat saivat niinku ihaillen seurata vittu nuorimman Kuusiston erämiestaitoesitystä, kun totanoin tämän käsitteli nuotiol kypsyvää vittu lohta ammattimaisin tiätsä ottein.

Virkistysvuoden kliimax niinku on perinteex vittu muodostunut terässika-kilpailut. Täl kertaa kilpailun voitti pari Pakarinen-H.Hanka. totanoin Ennen kaikkea herkil vittu pantomiimiesityxil kilpailun tuomariston vakuuttanut Pakarinen tiätsä oli näin voittamas himoittua ykköspalkintoa niinku jo toist kertaa vittu peräkkäin. Terässikakilpailut totanoin järjestettiin totuttuun vittu tapaan Kuusijärven, ja Korson lähimaastossa.

5. VARAINHANKINTA JA TALOUS

Kuten aiempinakin tiätsä vuosina, niinku kuluneellakin vittu vuodel seuran totanoin taloutta pyöritetään vittu pääsääntöisesti jäsenilt perittävil kuukausimaxuilla. Toisaalt seuralle tiätsä ei aiheudu niinku niin suuria materiaalikustannuxia kuin alkuaikoina, sil vittu peliasujen totanoin hankinnat vittu eivät juurikaan tiätsä rasita joukkueen niinku taloutta enää. vittu Mutta toisaalt taas totanoin Campo-centerin salimaxu on vittu huomattavasti toimintansa lopettaneen tiätsä lepakkoluolan salimaxua niinku korkeampi. vittu Salimaxujen lisäx seuran totanoin kukkarost maxetaan SSBL.n vittu sarjamaxut ja pelaajalisenssit, sekä tiätsä tuomarimaxut. Sikäli kun katetta niinku on riittänyt, vittu tilil olevil totanoin rahoil tuetaan myös seuran vittu virkistystoimintaa.

Kuukausimaxujaan keventääxeen tiätsä seuran jäsenet niinku ovat panneet vittu izensä alttiix totanoin jopa fyysiselle vittu työlle. Merkittävin tiätsä yxittäinen työleiri kuluneel kaudel niinku oli Espoos toimintaansa harjoittavan Tecnomen Oy:n muutto, jonka Greasers vittu hoiti saaden totanoin kiitost hyvin hoidetust työstä.

Aktiivisel yhteystyökumppanien vittu ezinnäl seura on saanut solmitux jopa tiätsä kax sponsorisopimustakin. Kuluval kaudel niinku Crossborder Greasersia vittu on tukenut totanoin Expert kodinkoneliike, vittu sekä maalaustarvikkeistaan tiätsä tunnettu Sokeva Oy. Vaikka niinku markkamäärät ovatkin olleet lähinnä vittu muodollisia seuran kokonaisbudjettiin nähden, totanoin on saatujen sopimusten merkitys vittu suuri, sil nyt tiätsä kun niinku on saatu pää auki, vittu voi jatkossakin odottaa tulost syntyväxi.

Jottei seuran talous olis kovin totanoin haavoittuva, on uusia rahoituslähteitä tutkittava vittu tarkasti jatkossakin.

6. HALLINTO

Seuran hallinnost vastas kuluneel tiätsä kaudel niinku 12.7.2000 vittu valittu hallitus, totanoin jonka kokoonpano vittu oli tiätsä seuraava:

Puheenjohtaja Markku Kuusisto
Varapuheenjoht. Aki Immonen
Sihteeri Anss Isola
Varainhoitaja Janne Lapakko
1. Hallituxen niinku jäsen Jani vittu Hanka
2. Hallituxen jäsen Henrik Hanka

Hallituxen varajäseninä toimivat Niko totanoin Nielikäinen ja vittu Jukka Pakarinen.

Helsingis 23.2.2001
Yhdistyxen puolesta
Sihteeri Anss Isola

 
Sokeva Oy Nortepol byggteknik Sir Kippis KORSON KOTI OY LKV - Täden palvelun kiinteistönvälitystä sekä isännöintiä Rosero Oy on vuonna 2000 perustettu urheilu- ja vapaa-ajan asujen maahantuonti- ja tukkuliike