Salibandyseura Greasers FBC

Rasvareiden toinen ”virallinen” kausi on nyt sitten jo täydessä vauhdissa. Yhtälailla olemme jo saaneet maistaa makeaa voiton huumaa kuin tappion karvasta kalkkiakin. Hätäisimmät ovat jo kerinneet tehdä arvioitaan siitä onko kauden aloitus mennyt hyvin, huonosti vai peräti hyvin huonosti. Varmasti monen päässä on jo käynyt ajatus, ovatko jo nähdyn perusteella kaudelle asetetut tavoitteet saavutettavissa vai eivät.

Entä jos tavoitteita ei saavutetakaan? Pitäisikö olla tavattoman pettynyt joukkueen esitykseen vai kuitata menestyksen puute epärealistisilla tavoitteilla? Toisaalta entä jos tavoite saavutetaankin? Olemmeko tyytyväisiä siihen, vai nostammeko vuosi vuodelta tavoitetta kunnes joko CBG.lle ei löydy varteenotettavaa vastusta ja täten ei ole enää mitään uutta saavutettavaa. Todennäköisempää kuitenkin on, että vuosien myötä ennemmin tai myöhemmin kohtaamme ylipääsemättömän muurin, ja tällöin on vaara että yleistunnelma on hyvinkin pettynyt, vaikka saavutettu taso olisikin monta kertaa parempi kuin aikaisemmin asetettu tavoite (esimerkiksi nykyinen).

Mielestäni tällainen konkreettisten tavoitteiden asettaminen tappaa lähes kaiken hauskuuden pelaamisesta. Se on selvä, että tulevia pelejä on aivan täysin turha murehtia. Tämän sijaan tulee keskittyä vain ja ainoastaan seuraavaan / käynnissä olevaan peliin. Vasta pelin jälkeen tulisi katsoa mihin yritys tällä kertaa riitti. Toinen perustavaa laatua oleva asennekysymys on onko tärkeämpää saada voitto vai pelata omien kykyjen mukaan hyvä peli. Oikealla asenteella tasapeliin tai jopa tappioon voi olla tyytyväinen. Yhtä lailla voittoon voi olla pettynyt. Esimerkiksi jokin aika sitten Hyrylässä pelaamamme peli (jonka voitimme kai jotain 15-20 nollaa vastaan) oli koko porukaltamme surkea esitys. Pystyykö kukaan väittämään muuta? Ainakin itse olin tavattoman tyytymätön suoritukseeni. Yhtä lailla olemme pelanneet (esimerkiksi kovasti parjatussa kesäsarjassa) monta hyvää peliä vaikka lopputulos onkin ollut meidän kannalta vähemmän mairitteleva.

Kun kaksi joukkuetta lähtee ottamaan mittaa toisistaan, yleensä toinen pettyy. Tämä asetelma löytyy jopa Suomen ja Neuvostoliiton pienistä erimielisyyksistä johtuneen nujakoinnin asetelmista puoli vuosisataa sitten. Toinen osapuoli lähti hakemaan varmaa voittoa, ja sulki täysin pois tappion mahdollisuuden kun taas vastustaja lähti tekemään parhaansa saatavilla olevalla materiaalilla, ja katsomaan mihin se riittäisi. Vaikka voimasuhteet eivät ihan tasaväkiset olleetkaan, lopputulos on yksi maailmanhistorian ikimuistoisimpia saavutuksia.

Kun missä tahansa lajissa ruvetaan laittamaan suorittajia paremmuusjärjestykseen, tulisi kunkin ottaa huomioon se mahdollisuus että vastustaja onkin taitavampi tai onnekkaampi, ja silti pitäisi pystyä hymyilemään ottelun jälkeenkin. Näin ollen se, ovatko kaikki lohkomme joukkueet voitettavissa vai ei on loppupelissä täysin merkityksetöntä. Yhtä lailla voisi ajatella onko yksikään lohkomme joukkueista meidän voitettavissa. Pääkaupunkiseudulla on tuhansia porukoita, jotka pelaavat sählyä säännöllisesti. Olisikohan täysin mahdoton ajatus, että jotkin niistä olisivat ihan oikeasti meitä parempia.

Edellisessä yhdistyksen kokouksessa, joka käsitteli pääasiassa yhdistyksen taloudellisia asioita, kävi ilmi, ettei sähly itse asiassa ole kovinkaan halpa harrastus. Jokainen seuran jäsen maksaa vuosittain melkoisen summan saadakseen juosta reikäpallon perässä. Tälle summalle odotetaan vastineeksi mukavia hetkiä harrastuksen parissa. Ainakin allekirjoittaneelle sähly on parhaimmillaan, kun pelaamme loppuun asti tasaista peliä, ja molemmat joukkueet onnistuvat vuorotahtiin. Muutaman SM-liigatason ottelunkin nähneenä olen menettänyt täysin mielenkiintoni seurata sählyä katsojana. Huonoimmillaan sähly on tappavan tylsää. Huonoin milloinkaan näkemäni ottelu oli muutaman vuoden takainen viimeinen SM-finaaliottelu, jossa kumpikaan joukkue ei selvästikään nauttinut itse pelaamisesta, vaan pyrki yksinomaan estämään vastustajan voiton.

Uskaltaisin väittää että porukastamme noin viitisen jäsentä osaa ottaa tappion oikealla asenteella ja tunnustaa kohdanneensa parempansa (tällä kertaa, seuraava kerta on tietenkin taas ihan eri asia). Loput jäävät jauhamaan ”puolustuspään virheistä”, ”pelin rakentamisessa epäonnistumisista” ja muista naurettavista syistä, joiden takia juuri tällä kertaa hävittiin. Tämän asenteen lieveilmiöihin kuuluu, että koko loppupäivä on pilalla huonosti menneen pelin vuoksi. Voitonkin jälkeen on muistettava olla nöyrä, sillä sama porukka voi olla ensi kerralla parempi (tämän opetuksen meille antoi Uralis).

Saattaa hyvinkin olla etteivät kaikki välttämättä ole samaa mieltä tämän kirjoituksen asiasisällöstä, mutta jos saan edes hiukan asenteita positiivisempaan suuntaan, tulevaisuudessa CBG on entistä parempi joukkue. Sen olemme jo oppineet ettei sähly olekaan voimalaji, vaan siinä joutuu myös vaivaamaan pientä päätään. Jotta ajatus pysyisi pelaamisessa on omaksuttava ajatus että ei haittaa lainkaan vaikka tulisi miten monta tappiota peräjälkeen hyvänsä, tai vaikka meneillään olevan ottelun pistetilanne olisi miten synkkä tahansa. Pääasia on että jokainen tietää itse yrittäneensä parhaansa. Aina se ei riitä, mutta entäs sitten.

Terveisin Andy